Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Microsoftin tarjous on liian pieni

Yahoo-tarjous laittoi huhumyllyn käyntiin

Yahoota ei välttämättä myydä Microsoftille uskovat nimettömät lähteet.

4.2.2008 09:41 Microsoftin perjantainen 45 miljardin dollarin tarjous internetyhtiö Yahoosta on saanut valtaisan huhumyllyn pyörimään. Googlen vastaiskua odotellaan.

Yahoo ei ole vielä Microsoftin taskussa huikeasta 45 miljardin dollarin tarjouksesta huolimatta.

Uutistoimistot ja suuret yhdysvaltalaiset sanomalehdet spekuloivat vastareaktioista, joita Microsoftin tarjous tuo mukanaan. Useimmat arvailut perustuvat nimettömiin lähteisiin.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yahoo suunnittelee yhteistyötä Googlen kanssa nostattaakseen tarjousta. Reutersin lähteen mukaan Yahoon johto aikoo jatkaa muutaman kuukauden takaisia yhteistyökeskusteluja Googlen kanssa, koska yahoolaisten mielestä Microsoftin tarjous on liian pieni.

Yahoon johto muistutti perjantaina työntekijöitään siitä, ettei mitään sopimusta ole Microsoftin kanssa tehty ja yritysten yhdistämiseksi ei ole mitään prosessia aloitettu.

Google on julkisesti vastustanut Microsoftin tarjousta. Sen mielestä tarjous on vihamielinen ja vaarantaa internetin avoimuuden ja kekseliäisyyden. Kirjeessä viitataan Microsoftin johtavaan asemaan internet-selaimissa ja tietokoneiden käyttöjärjestelmissä.

Microsoftin mukaan yhdistyminen loisi kilpailukykyisen vastustajan markkinajohtaja Googlea vastaan.

New York Times -lehti kertoo Googlen toimitusjohtajan Eric Schmidtin tarjonneen puhelimitse apuaan Yahoon toimitusjohtajalle Jerry Yangille Microsoftin hätistelemiseksi pois Yahoon kimpusta. Lähteinä tällä kertaa puhelusta perillä olevat tahot.

Tieto samaisesta puhelusta on vuotanut myös Wall Street Journalin toimitukseen.

Lehtitietojen mukaan Google on myös aktivoinut pääkaupunki Washingtonin lobbarit tarjousta torppaamaan.

Wall Street Journalissa mietitään myös muita kilpakosijoita Yahoolle. Esimerkiksi puhelinyhtiö AT&T, joka on tehnyt yhteistyötä Yahoon kanssa, on yksi vaihtoehto. WSJ:n lähteet tietävät myös että News Corp- ja Time Warner -mediayhtiöt voivat olla lähdössä mukaan tarjouskisaan.

Lue myösGooglen vastaus Microsoftin tarjoukseen
Lue myösMicrosoftin mukaan kauppa lisää kilpalua
Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Microsoftin perjantainen 45 miljardin dollarin tarjous internetyhtiö Yahoosta on saanut valtaisan huhumyllyn pyörimään. Googlen vastaiskua odotellaan.
Digitoday
Huono 0
Google kommentoinut asiasta virallisessa blogissaan:

http://feeds.feedburner.com/r/blogspot/MKuf/3/228514013/yahoo-and-future-of-internet.html
ni
Huono 0
google on paha, toivottavasti alkaa monopolioikeuden käynti googlea vastaan.
linus
Huono 0
Ja pitää haastaa oikeuteen.
Google on monopoli
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Saunalahden perustaja vetää salaperäistä pelifirmaa

25.05.2009 Teleoperaattori Saunalahden perustaja Ilpo Kuokkanen palaa liike-elämään vuosien tauon jälkeen. Hän ryhtyy vetämään peliyhtiö Apajaa ja tämän spin-offia VirtuToyta.

.