Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi vaihde päälle

Ruotsin opettama Forte sai 3,5 miljoonan sijoituksen

Markus Lankisen mukaan sijoituksen saaminen ei huolettanut.

8.2.2008 09:12 Ruotsissa kompastunut tietoturva- ja tietoliikenneyritys Forte Netservices Oy saa 3,5 miljoonan euron tuen Eqviteciltä. Sen avulla kansainvälistymistä yritetään uudelleen, tällä kertaa muun muassa Venäjällä.

Eqvitec Technology Fund III:sta tulee Forten vähemmistöosakas. Tiedotteen mukaan sijoituspääoma tarjoaa tarvittavat lisäresurssit Forten kasvustrategian toteuttamiselle ja palvelukonseptien kehittämiselle.

Forten toimitusjohtaja Markus Lankinen kertoi Taloussanomille marraskuussa yhtiönsä tehneen Ruotsissa "tyypillisiä aloittelevan yrityksen virheitä", ja markkinat arvioitiin väärin. Sen jälkeen kansainvälistä kasvua on päätetty hakea etenkin Venäjältä.

Nyt Forte mainitsee tavoitteekseen moninkertaistaa liikevaihtonsa vuoteen 2011 mennessä ja laajentaa liiketoimintaansa Suomen lähialueilla Venäjällä, Baltian maissa sekä Pohjoismaissa. Yhtiön liikevaihto juuri päättyneellä tilikaudella 2007 oli 5,2 miljoona euroa.

Palveluna myytävien tietoturva- ja tietoliikenneratkaisujen kysynnän odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. Forten palveluja on jo tällä hetkellä käytössä yli 50 maassa, ja kansainvälistyminen on tapahtunut suomalaisten asiakkaiden kautta. Jatkossa tavoitteena on paikallisten kumppanuuksien solmiminen eri markkinoilla ja myöhemmin omien myynti- ja asiakaspalveluresurssien palkkaaminen.

Markus Lankinen kertoo Digitodaylle, että laajenemisstrategiassa mainittu 'Pohjoismaat' pitää sisällään myös Ruotsin, ja yhtiöllä on jo puhtaasti ruotsalaisia asiakkaita. Tällä kertaa länsinaapuriin yritetään uudella tarmolla.

- Ei voi olla vain vähän raskaana. Sitä joko on tai ei ole. Silloin täytyy mennä tosissaan, Lankinen kuvaa Forten uutta asennetta. Asennetta ei sovelleta käytännössä vielä tänä vuonna, mutta uusi strategia on periaatteessa päätetty.

Lankisen mukaan takapakki Ruotsissa ei aiheuttanut huolta sijoituksen saamisesta. Neuvottelutilanne oli hyvä, ja kokemus oli enemmänkin eduksi.
 
- Lisärahoitus tarjoaa meille entistä paremmat resurssit kansainvälistymiseen ja palvelujen kehittämiseen, myös yritysostojen kautta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq ja OMX yhdistyvät

25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.