Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto 2,7 miljardia euroa

TeliaSoneran tulos heikkeni

TeliaSoneran tulos oli rahoituserien jälkeen 635 miljoonaa euroa.

8.2.2008 10:36 Suomen laajakaista- ja matkapuhelinyksikön myynti laski loka-joulukuussa.

TeliaSoneran liikevaihto kasvoi noin 2,7 miljardiin euroon edellisvuoden 2,6 miljardista eurosta. Liiketulos heikkeni 666 miljoonaan euroon 681 miljoonasta eurosta.

Suomessa liikevaihto laski loppuvuonna laajakaista- ja matkapuhelinyksiköissä. Laajakaistayksikön myynnissä näkyi käyttäjien luopuminen perinteisestä lankaliittymästä.

Suomesta Sonera sai viime vuonna 57 000 uutta kännykkäasiakasta.

Yhtiö ei kerro maakohtaisesti, miten paljon liittymiä vaihdettiin. Koko konsernissa liittymien vaihto vilkastui edellisestä vuodesta. Liittymiä vaihtui 28 prosenttia.

Konsernin tulos rahoituserien jälkeen oli 635 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tulosta kertyi 671 miljoonaa euroa.

TeliaSoneran hallitus esittää, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,44 euroa. Edellisvuoden osinko oli 0,69 euroa. Osinkoon sisältyy sekä tavanomainen että ylimääräinen osinko.

TeliaSonera odottaa liikevaihtonsa kasvun jatkuvan vakaana tänä vuonna. Nettotuloksensa yhtiö uskoo paranevan jonkin verran.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq ja OMX yhdistyvät

25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.