Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hankinnat alennevat Yhdysvaltain talouden vuoksi

Forrester viilasi prosentteja pois it-ennusteestaan

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

12.2.2008 16:01 Tutkimusyhtiö Forrester laski arviotaan Yhdysvaltain ja koko maailman tietotekniikkahankinnoista tänä vuonna. Syynä on Yhdysvaltain epävarma taloustilanne.

Uuden ennusteen mukaan it-hyödykkeisiin ja -palveluihin kuluva raha kasvaa 2,8 prosentilla USA:ssa tänä vuonna. Aiempi ennuste oli 4,6 prosenttia. Globaalisti odotetaan kuuden prosentin kasvua aiemman yhdeksän prosentin sijasta.

- Ennusteemme perustuu Yhdysvaltain talouden lievään taantumaan vuoden ensimmäisten kahden tai kolmen neljänneksen aikana. Ei ole ollenkaan varmaa, että Yhdysvaltain talous todella kokee taantuman, mutta riskit ovat sen verran suuret, että ne oikeuttavat entistä konservatiivisemman arvion it-markkinasta, Forresterin Andrew Bartels kommentoi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq ja OMX yhdistyvät

25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.