Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Haki laajennusta tavaramerkilleen

Apple harkitsee pelikonsolia?

Applen kyky pakata tietokoneen komponentit näinkin ohuisiin kuoriin (Macbook Air) voisi olla hyödyksi konsolimarkkinoilla.

14.2.2008 15:15 Apple on nykyään tuttu tietokoneistaan, musiikkisoittimistaan ja älypuhelimestaan, mutta puhtaat pelikoneet ovat tyystin eri juttu. Yhtiön hiljattainen tavaramerkkihakemus on kuitenkin saattanut taas huhumyllyt käyntiin mahdollisesta uudesta aluevaltauksesta.

Apple haki laajennusta tavaramerkilleen Yhdysvalloissa. Hakemus kattaa muun muassa "kädessä pidettävät laitteet elektronisten pelien pelaamista varten", "itsenäiset videopelilaitteet" ja "lcd-pelikoneet".

Hakemuksen havainneen Trademork-sivuston mukaan on hyvin vähän näyttöä siitä, että Apple olisi kehittelemässä omaa peliyksikköä. On myös mahdollista, että tavaramerkkihakemus liittyy lähinnä iTunesin kautta myytäviin pikkupeleihin, joita on jo tarjolla iPodeihin.

Eri uutispalvelut muistavat mainita Applen onnettoman yrityksen konsolimarkkinoilla 1990-luvun puolivälissä. USA:ssa ja Japanissa julkaistu Pippin-konsoli floppasi pahasti ja vaipui pelihistorian hämäriin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.