Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sonyn yksikön arvoksi vahvistui lähes 600 miljoonaa euroa

Dvd-kisan hävinneelle Toshiballe balsamia sirukaupasta?

20.2.2008 14:42 Uusien dvd:iden formaattikisan Sonylle hävinnyt Toshiba saattaa nyt toivoa entistä parempaa menekkiä PlayStation 3 -pelikonsolille. Sony kertoi eilen myyvänsä muun muassa kyseiseen konsoliin siruja tuottavan yksikkönsä Toshiballe 567 miljoonalla eurolla.

Kauppa julkistettiin jo lokakuussa, mutta hinta oli pidetty piilossa. Asiantuntijat olivat kuitenkin veikkailleet kaupan arvoksi noin kuuttasataa miljoonaa euroa.

PS3:n menekille voidaan povata kasvua eilisestä uutisesta, jossa Toshiba ilmoitti lopettavansa hd-dvd-soitinten valmistuksen. Yhtiöt olivat uusien dvd:iden kilvassa vastakkaisilla puolilla Sonyn ajaessa blu-rayta ja Toshiban vannoessa hd-dvd:n nimeen. Ja PS3:ssa on blu-ray-asema.

Toshiba ei kuitenkaan huolehdi saamistaan sirutuotantolinjoista yksin, sillä Reutersin mukaan Sony ja Toshiba perustavat yhteisyrityksen valmistuksesta vastaamaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.