Verkon vaikuttajat seulotaan sadoista tuhansista blogeista

Blogit ja keskustelupalstat kiinnostavat yrityksiä vaikuttajien etsimisessä.
21.2.2008 13:26 Ajan hermolla toimivat yritykset seuraavat entistä tiiviimmin blogeja ja nettikeskusteluita. Whitevector kertoo, että sen TracSense-tietopalvelun uusi versio tunnistaa ensimmäisenä Pohjoismaissa yrityksen kannalta vaikuttavimmat keskustelut sadoista tuhansista blogeista ja keskustelupalstoista.
- Nettikeskusteluista on tullut tärkeä kuluttajien ostopäätöstä ohjaava kanava, joka voi edistää tuotteen tai palvelun tunnettuutta, mutta voi myös olla vahingoksi maineelle. Keskusteluiden hyödyntämisen haaste on tiedon valtava määrä. Pelkkiä kirjoituksia seuraamalla ei saa keskusteluista kokonaiskuvaa, vaan keskusteluista pitää pystyä tuottamaan kattavaa analyysia markkinoinnin ja viestinnän tueksi, Whitevectorin toimitusjohtaja Tommi Lehtonen kertoo.
TracSense-palvelu mittaa yhtiön mukaan keskusteluiden vaikuttavuutta automaattisesti. Kriteereinä ovat esimerkiksi saatujen kommenttien lukumäärä ja kuinka keskeisesti valittua aihetta käsitellään keskusteluissa. Esimerkiksi aktiivista keskustelua herättävä blogi, joka käsittelee paljon yritystä, nousee vaikuttavammaksi kuin blogi, jota kommentoidaan vähän ja josta löytyy vain yritystä koskevia hajamainintoja.
Mediatoimisto OMD Finland käyttää TracSense-palvelua muun muassa uusien tuotteiden lanseerauksen yhteydessä ja yritysten asiakaspalvelun seurannassa.
- Asiakkaita kiinnostaa, mitä heidän brändeistään puhutaan. Yhtä tärkeää on saada tieto nopeasti ja ajantasaisesti. On tärkeää päästä kiinni sekä negatiivisiin, että positiivisiin keskusteluihin. TracSence on helppokäyttöinen ja nopea tapa selittää näitä asioita. Olemme käyttäneet tätä palvelua useille asiakkaillemme ja palaute heiltä on ollut erittäin positiivista, OMD Finlandin Digital Planner Kristiina Petälä kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin
25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.
Kolme vuotta sitten
Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla
25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (3)
yritys20. com/
kirjan ovat kirjoittaneet 20 eri tyyppistä asiantuntijaa, joiden profiilit löytää em. linkistä.