Saunalahti lupaa tilausvideoita ennen kesää

Elisa lupaa vuokraelokuvien saapuvan Saunavisio-päätteisiin ennen kesää.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva
22.2.2008 13:17 Saunavisio-asiakkaille myös mahdollisuus noin kymmenen maksullisen televisiokanavan tilaamiseen.
Elisan omistama Saunalahti lupaa tuoda tilausvideot (video on demand) ja maksu-tv-kanavat Saunavisio-palveluun vielä ennen kesää.
Yhtiö on luvannut tilausvideo- ja maksu-tv-palveluita Saunavision asiakkaille jo tovin, mutta kumpaakaan palvelua ei ole toistaiseksi ollut saatavilla.
– Hidastumiset johtuvat meidän sisäisien resurssien allokoinnista. Esimerkiksi päätelaiteintegraatio on meille aika uusi asia, Elisan tuotejohtaja Panu Lehti sanoo.
Maksu-tv- ja elokuvapalvelut ovat tällä hetkellä testikäytössä, Lehti kertoo.
Lehden mukaan Saunavisioon voi ostaa ennen kesää lähemmäs 10 maksullista kotimaista ja ulkomaista kanavaa.
Nimiä Lehti ei suostu vielä kertomaan, mutta sanoo osan kanavista sisältävän "mielenkiintoisia urheilulajeja" sekä lähettävän sisältöä teräväpiirtoformaatissa.
Elokuvien vuokraamisessa Saunavisio on puolestaan lähdössä SF Anytimen kimppaan. Bonnierin omistamalla SF Anytimellä on valikoimissaan noin 1200 elokuvaa.
Lehti kiirehtii lisäämään, että alusta on avoin myös muille yhteistyökumppaneille.
Saunavisiolla on tällä hetkellä joitain tuhansia tilaajia, Lehti sanoo.
– Olemme tietoisesti halunneet lähteä varovaisesti liikkeelle.
Viime aikoina Yleisradio on kovistellut TVkaista-palvelua. YLE katsoo palvelun olevan laiton, koska käyttäjän ei tarvitse tehdä siinä päätöstä nauhoittamisesta.
Saunavision laillinen asema ei Lehteä huolestuta, eikä hän halua verrata sitä TVkaistaan.
– Nämä tekijänoikeusasiat ovat aina mielenkiintoisia, ja niissä on toimittava varovaisesti.
Nykyistä tilannetta, jossa palveluilta edellytetään käyttäjien "omia tallenteita", Lehti ei pidä tyydyttävänä.
– Onko oikein, että ainoa taho, joka tästä hyötyy on korealainen kovalevyvalmistaja?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Aker telakoituu Elisan puheeseen
09.02.2007 Elisa kertoo toimittavansa kaikki Aker Yardsin tarvitsemat puhe- ja datapalvelut Suomessa monivuotisesti.
Kolme vuotta sitten
Proha petrasi viimeistä neljännestä
09.02.2009 Projektihallinnon ohjelmisto- ja palveluyritys Proha kasvatti hieman viimeisen neljänneksen liikevaihtoaan ja nosti tuloksen plussalle.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (9)
PS. Toivottavasti Saunalahti ei mene Elisan mukana laskutusuudistuksiin, jotka ovat sekoittaneet Elisan asiakkaiden laskut totaalisesti jo liki vuoden ajan!!!
Musta on kuitenkin mielenkiintoista nähdä, että miten elokuvien vod-markkinat lähtevät kehittymään tulevina vuosina.
Nyt on kuitenkin sellaista fiilistä ilmoilla, että jotain kompromisseja on saatu aikaan sisällön jakelijoiden ja sisällön omistajien välillä. Nyt ne vaan pitäisi paketoida nätisti ja saada kuluttajat maksamaan niistä.
Musiikkipuolellahan näin on jo käynyt. Biisien laillinen nettimyynti kasvaa, vaikka ei vielä ihan täysin korvaakaan cd-levyjen myynnin laskun aiheuttamaa lovea tuloissa.
Eli siis: leffoja mulle ja heti.
Apple? Anyone?
clip
Nykyistä tilannetta, jossa palveluilta edellytetään käyttäjien "omia tallenteita", Lehti ei pidä tyydyttävänä.
Onko oikein, että ainoa taho, joka tästä hyötyy on korealainen kovalevyvalmistaja?
clap
Jos kaikki 2638 käyttäjää haluaa tallentaa Muumilaakson tarinoita ei synny 2638 tiedostoa vaan 1 tiedosto johon 2638:lla käyttäjällä on merkitä (linkki).
http://palsta.saunalahti.fi/index.php/board,35.0.html
Hieno että saavat uusia juttuja vielä lisää!
clip
Nykyistä tilannetta, jossa palveluilta edellytetään käyttäjien "omia tallenteita", Lehti ei pidä tyydyttävänä.
Onko oikein, että ainoa taho, joka tästä hyötyy on korealainen kovalevyvalmistaja?
clap
Jos kaikki 2638 käyttäjää haluaa tallentaa Muumilaakson tarinoita ei synny 2638 tiedostoa vaan 1 tiedosto johon 2638:lla käyttäjällä on merkitä (linkki).
Ei "omia tallenteita" ja omia tallenteita ole sama asia.