Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kohta ehkä entistäkin enemmän

Nettihuijarit syövät poliisin budjettia

Oulussa on tulossa syyteharkintaan tapaus, jossa nettihuijari anasti kymmeniä tuhansia euroja olemattomilla pelikonsoleilla.
Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

25.2.2008 15:25 Nettihuijausten selvittäminen vie poliisin varoja miljoonien eurojen arvosta, ja lisää kuluja on luvassa.

Nettihuijausten selvittäminen on poliisille kallista työtä ja uhkaa muuttua yhä kalliimmaksi, kertoo Yle Uutisten verkkosivut tänään maanantaina.

Uutisen mukaan poliisi selvittää useimmiten verkossa toimivan huijarin henkilöllisyyden tietokoneen ip-numeron perusteella. Sen poliisi saa lain mukaisesti teleoperaattorilta.

Tiedusteluista poliisi maksaa vuosittain puolitoista miljoonaa euroa.Yle Uutisten mukaan poliisi on sijoittanut useita miljoonia euroja myös tekniikkaan, jolla se valvoo operaattoreita.

Oikeus tutkii parhaillaan operaattoreiden vaatimusta, jonka mukaan myös paikallispoliisin tulisi maksaa kustakin osoitetiedustelusta erikseen. Jos vaatimus toteutuisi, pelkästään tietojen ostamiseen operaattoreilta kuluisi vuosittain 60 poliisiviran verran rahaa.

Tyypillinen nettihuijari myy pelikonsoleita, konserttilippuja tai kännyköitä ja haluaa rahat ennen tavaran toimittamista. Asiakas lähettää rahat, mutta ei saa koskaan tuotetta. 

Jutun kirjoitti: Anne-Riitta Isohella

Anne-Riitta Isohella

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.