EU antoi Microsoftille jättisakot

Microsoftin lupaus yhtiön toiminnan muuttamisesta avoimemmaksi ei vakuuttanut EU-komissiota.
27.2.2008 13:28 Komission mukaan Microsoft on kiskonut liian paljon rahaa kilpailijoiltaan ohjelmistoihinsa liittyvistä tiedoista.
Euroopan unioni on langettanut ohjelmistoyhtiö Microsoftille 899 miljoonan euron sakot kilpailulakien rikkomisesta.
Unionin mukaan Microsoft on kiristänyt kohtuuttomia summia kilpailijoiltaan viime lokakuuhun asti ohjelmistoihinsa liittyvistä tiedoista.
Microsoftin taannoinen päätös muuttaa strategiaansa avoimemmaksi ei vakuuttanut komissiota.
– Microsoft on ensimmäinen yhtiö 50 vuoteen EU:n kilpailupolitiikassa, jota komission on ollut pakko sakottaa kilpailunrajoittamispäätöksen noudattamatta jättämisestä, sanoi kilpailukomissaari Neelie Kross komission antamassa tiedotteessa.
– Toivon, että tämänpäiväinen päätös sulkee synkän kappaleen Microsoftin tottelemattomuuden historiassa, Kross sanoi.
Vuonna 2004 kilpailuviranomaiset katsoivat Microsoftin pimittäneen kilpailijoiltaan yhteensopivuutta lisääviä tietoja työryhmäpalvelinohjelmistoistaan.
Microsoft vaati alkujaan lisenssin ostaneilta kilpailijoiltaan 3,87 prosentin osuutta siitä liikevaihdosta, jonka Microsoftin patentteja hyödyntävä tuote tuo. Lisäksi yhtiö vaati 2,98 prosentin osuutta, mikäli kilpailija halusi päästä käsiksi salaiseen yhteensopivuustietoon.
Vuonna 2006 EU mätkäisi Microsoftille lisää sakkoja, koska sen mielestä yhtiö rajoitti yhä kilpailua.
Maalikuussa 2007 komissio kertoi vastustavansa Microsoftin kohtuutonta hinnoittelua, ja kuun lopussa yhtiö pudotti maksunsa 0,7 prosenttiin (patenttilisenssi) ja 0,5 prosenttiin (informaatiolisenssi) Euroopan talousalueella.
EU on sakottanut Microsoftia nyt kaikkiaan 1,68 miljardin edestä, koska yhtiö on komission mukaan rajoittanut kilpailua, eikä ole parantanut tapojaan.
(Päivitys: Uutiseen lisätty ja päivitetty tietoja.)
- Lue myösEU:n tiedote
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
Kelpaavatkohan EU:lle lisenssit vai pitääkö antaa ihan rahaa ;)?
Microsoft pois euroopasta kokonaan, heti ja käyttö laittomaksi!
Jos jotain todella haluttaisiin tehdä, lakia muutettaisiin, jotta yhtiön TJ ja muut venkulat saataisiin linnaan.