Levy-yhtiö vie yli puolet nettikappaleen hinnasta

Musiikin digitaalinen myynti ei ole vielä pystynyt kuromaan umpeen cd-levyjen myynnin romahdusta.
Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva
3.3.2008 16:43 Teosto-maksun suuruus pysynyt ennallaan vuodesta 2004 lähtien.
Suomalaisessa nettimusiikkikaupassa myytävän kappaleen hinta muodostuu käytännössä neljästä osasta: kauppiaan levy-yhtiölle maksamasta lisenssistä, Teosto-maksusta, arvonlisäverosta sekä kauppiaan katteesta.
– Musiikin digitaalinen myynti on kauppiaan kannalta selkeästi cd-myyntiä kannattamattomampaa, Anttilan etämyynnistä vastaava johtaja Mika Leiponen sanoo.
Levy-yhtiön osuus 1,19 euron hintaisesta nettikappaleesta on Leiposen mukaan hieman vajaa kaksi kolmasosaa.
Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teoston osuus kappaleen arvolisäverottomasta hinnasta on kahdeksan prosenttia, palvelupäällikkö Satu Mattlar Teostosta kertoo.
Mattlarin mukaan suomalainen tekijänoikeusmaksu on eurooppalaista keskitasoa.
– Esimerkiksi Ruotsissa tekijänoikeusmaksu on kahdeksan prosenttia.
Suomessa on käytössä suhteellinen osuus toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa tekijänoikeusmaksu on 0,091 dollaria latausta kohden.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (22)
Jos teosto jakaa lähes 90% keräämistään maksuista oikeuksien omistajille (= artistit), niin kyllä se minusta on melko hyvää artistien asioiden ajamista. Summat voi tsekata teoston vuoden 2006 toimintakertomuksesta, joka löytyy netistä. Voisitko esittää vaihtoehtoisen tavan (mikä on se esittämäsi "eri tavalla"), joilla säveltäjät, sanoittaja ja sovittajat saisivat korvauksen työstään ja heidän työnsä tuottamasta lisäarvosta erilaisille sisältöä hyödyttäville yrityksille?
Artistit voi tietty perustaa omia jakelukanaviaan ja monet ovat niin tehneetkin, mutta tällaisen jakelukanavan nimi on edelleen levy-yhtiö. Vaikka se pieni olisikin, niin edelleen se on "artistia riistävä" levy-yhtiö.
esim.:
www.mikseri.net/morg
Artistikaan ei saisi saada työstään ikuisesti palkkaa. Vaan artistin pitäisi olla kuin tavallinen työntekijä, joka saa palkkaansa tekemällä työtä nyt ja tulevaisuudessa. Vai pitäisikö nyt jokaisen hypätä sohvalle sen jälkeen kun on saanut ensimmäisen 14w kesätyön tehtyä ja sanoa että nyt pitää sitä rahaa tulla seuraavat 55 vuotta?
Artistin pitäisi saada rahaa keikkailemalla ja tekemällä sitä työtä, ei kaikki artistit voi saada leveää leipäpöytää eteensä vaan kuten aina ollut, ennen kuin teoston kaltaisia mafiaketjuja oli, kiertämällä paikkoja ja maksamalla sitä mukaa kun saa. Yhdestä keikkayöstä saa sen verran rahaa että voi syödä, nukkua ja siirtyä toiseen paikkaan.
Gramexikin piti miljoonatulot itsellään kun keräsi rahoja ulkomaalaisten artistien nimissä, eivät lähettäneet kerättyjä rahoja kuuluville osapuolille. Kun tämä paljastui ja kysyttii syytä että miksi ei rahoja välitetty, gramex vaan vastasi että "Eivät he antaneet mitään tilinumeroa mihin rahat voisi siirtää". Eivätkä idiootit edes kysyneet koska pimittivät miljoonat itselleen, eikä niitä saanut kukaan muukaan kuin itse teosto ja gramex.
"Kotimaasta kerätyt esityskorvaukset Teosto tilittää musiikin käytöstä saamiensa esitystietojen perusteella."
Eli tuohan taas tarkoittaa radiosoitantaa tai musiikkivideoita. Eli jos ostan jonkun vähemmän tunnetun artistin levyn, niin siitä saatuja teostomaksuja annetaankin antti tuiskulleko? MITÄH?
Tottakai artistin pitää saada rahaa tekemästään musiikista, mutta teoston vois sysää jonnekin... Mitä järkeä, että liikkeet ja taksit joutuu maksamaan teostomaksuja radiosta? Eikös ne radiokanavat ole jo ne kertaalleen maksanut???
Muutenkin tuntuu, että teosto ja muut vastaavat järjestöt saa lisäillä teostomaksuja täysin mielivaltaisesti keksimiinsä kohteisiin. Kuten tyhjät CD:t ja varmasti maksamme myös tallentavissa digibokseissa teostomaksuja. Vanhoja esimerkkejä tietysti kovalevyt ja videokasetit (no, kukaan niitä kuitenkaan enää osta mutta..). Onko oikein, että esimerkiksi firma, joka ostaa serveriin kovalevyjä joutuu maksamaan teostomaksuja? Siellä serverillä varmaan pidetään ihan mielettömästi suomalaisten artistien musiikkia.
Olisi kiva tietää missä kaikessa maksamme teostomaksuja turhaan. Ja vain sillä verukkeella, että siihen voidaan tallentaa jotain teoston alaista materiaalia.
Ja näistäkin tilitetyt rahat jaetaan ilmeisesti sitten soittolistojen perusteella. Ja kukas päättää soittolistat? Radioissahan pyörii nykyään aina pari biisiä kerralla, joita sitten kuulee sata kertaa päivän aikana. Reilua?
Tuota nettilevitystäkin vois kyllä miettiä vähän uusiks. Mitä järkeä maksaa huonompilaatuisesta materiaalista yhtäpaljon tai enemmän kuin CD:stä? Itsekin voisin ostaa musiikkia netistä jos hinnoittelu olisi järkevämpää. 20-50 senttiä / biisi.
Ja se pitäisi sitten pystyä siirtämään kaikkiin laitteisiin mitä täältä kotoa tai autosta löytyy. Piste!
Tajusimpa tässä senkin, että maksamme netistä ladattaessa biisistä teostomaksuja, sekä sen lisäksi maksamme kiintolevyissä ja MP3 soittimissa teostomaksuja. Eli maksamme Itsekin moneen kertaan ne teostomaksut. Hienoa.