"Tilauspohjaisen kaupan valikoimissa on tällä hetkellä noin 3,2 kappaletta enimmäkseen valtavirran ulkopuolisilta artisteilta sekä pieniltä levy-yhtiöiltä."

Aika vähän on nettikaupalla kappaleita jos niitä on noin 3,2.

Hatunnosto Aleksi Moisiolle! Ensimmäinen kenen huomaan käyttävän artikkeleissaan hyväksi internetin yksinkertaisinta ominaisuutta, linkittämistä / verkottumista. Toivottavasti muut ottavat mallia, näin kuuluu verkkolehden toimia.

Toisaalta, hyvä esimerkki miten open source toimii myös oikolukusektorilla; aihio pihalle ja fanipohja huolehtii että lopputulos on huoliteltu :)

eMusicin valikoima on määrän puolesta todella valtava, kappalevalikoima on siis 3,2 miljoonaa (kuten jutussa nyt oikein lukee) ja luku nousee koko ajan. Siellä on erikoistuneilta levymerkeiltä kaikkea klasarista metalliin ja worldiin, joten jos musiikkimaku on yhtään valtavirrasta ohi, sieltä löytää todnäk lähes mitä vain, mutta jos tykkää lähinnä nrj-osastosta, niin sitten ei kenties maksa vaivaa.

En ole koskaan täysin ymmärtänyt, miksi monissa verkkomusiikkikeskusteluissa vaaditaan kaupalta hulvattoman suurta valikoimaa. Jyrkimmissä puheenvuoroissa edellytetään, että ehdottomasti pitää olla viiden suurimman yhtiön täydellinen tuki ja pienmerkit päälle. Ilman näitä kauppa on arvoton, ostaminen "liian hankalaa" ja tätä sitten käytetään jonkinlaisena tekosyynä rajattomalle ilmaiskopioinnille.

Toki ihmisiltä löytyy jonkinlainen mukavuudenhalu. Jos musiikkihankintansa tahtoo tehdä nopeasti ja liikoja tutkimatta, onhan se kätevää saada kaikki samasta paikasta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mukavuus olisi aivan yhtä mahdollista saavuttaa tekemällä itse ostamisesta helppoa. Alan yrittäjät tahtoisivat edelleen uskoa malliin, jossa asiakkaan tulee sitoutua sieluaan myöten yhden firman asiakkaaksi. Sitähän näillä erityissoftilla, DRM-rajoitteilla ja kestotilaajamalleilla halutaan. Valitettavasti hihnan kiristyessä asiakas kärsii.

Verrataan tätä siihen, miten fyysiset levyt ostetaan. Itse haravoin niitä milloin mistäkin. Helposti löytyvät nimekkeet tulevat isommista kaupoista, harvinaisemmat alan erikoisliikkeistä tai suoraan levy-yhtiöltä/artistilta. Ei se niin kovin kamalaa ole. Tavarat kärriin, maksu sisään ja posti hoitaa loput. Jos oli mukavaa, käytän samaa kauppaa uudestaan. Lopputuloksena on kasa levyjä hankittuna sieltä mistä niitä hyvin sai. Kaikki toimivat yhtä hyvin. Osa riemusta jopa tulee nimenomaan siitä, että löytää divarista tai pienmerkiltä vaikeammin saatavia aarteita.

Kuvio voisi toimia bittimusiikin kanssa ihan samalla lailla, kunhan tavara vain tulee riittävän avoimessa ja yhteensopivassa formaatissa. Erillisiä soittimia vaativat DRM-viritelmät tappavat nopeasti mielenkiinnon useampien kauppojen käyttöön. Yhteen keskittäminen taas edistää monopolihinnoittelua ja sietämättömien ehtojen sanelua. Minusta verkkomusiikkikauppa on ansainnut paikkansa vaikka sillä olisi valikoimassaan vain kolme raitaa - kunhan se vain on nopeasti käytettävä, selkeä ja myy riittävän geneerisiä tiedostoja.

Antakaa kauppa josta voi ostaa musiikkia. Pelkkää musiikkia. Omaksi. Ilman pientä pränttiä. Sitä minä olen tullut hakemaan, en mitään mummon tyttönimeä kerjäävää rekisteröitymiskaavaketta ja ikuista sitoutumista epämääräisiin ehtoihin.