Valikoimien niukkuus ruokkii piratismia

Brittipiraatit puolustelevat laitonta kopiointia laillisten kauppojen valikoiman suppeudella.
5.3.2008 14:02 Brittiläisen kyselytutkimuksen mukaan piraatit ostavat huomattavia määriä laillisia sisältöjä luvattomien kopioidensa lisäksi.
Tuoreen brittiläisen kyselytutkimuksen mukaan laillisten digitaalisten kauppapaikkojen tarjoamat sisältövalikoimat on niin suppeita, että ne ruokkivat piratismia.
Kyselyn mukaan digitaalisia sisältöjä luvattomasti kopioivista 70 prosenttia on sitä mieltä, että laillisissa kaupoissa on suppeampi valikoima kuin sivuilla, joiden kautta on mahdollista ladata myös laitonta materiaalia. 68 prosentin mielestä myös sisältöjen lataaminen laillisista lähteistä kestää kauemmin.
– Se, että sisältö on ilmaista, on tietenkin pääsyy sille, että piratismi on niin yleistä. Havainto valikoimien pienuudesta on kuitenkin osasyyllinen, kyselyssä tulkitaan tuloksia.
2008 Digital Entertainment Survey -tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Entertainment Media Research ja sen tilasi media-alan lakiyhtiö Wiggin.
Verkkopohjaiseen kyselyyn vastasi 1608 brittiä, jotka muodostavat tutkimusyhtiön mukaan edustavan otoksen brittiläisestä yhteiskunnasta.
Suomessa Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT toteutti kesällä 2007 suuren piratismiaiheisen verkkokyselyn, johon vastasi yli 6000 suomalaista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta" 15:57
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Insinööri vei ydinvoimalan ohjelmia Yhdysvalloista Iraniin
21.05.2007 Entinen ydinvoimalan insinööri vei Yhdysvalloista kotimaahansa Iraniin voimalan ohjelman. Insinööri kertoi halunneensa näyttää ohjelmaa sukulaisilleen.
Kolme vuotta sitten
Daimler sähköauto-startupin Teslan osakkaaksi
21.05.2009 Saksalainen autojätti Daimler on ryhtynyt osakkaaksi sähköautojen kalifornialaiseen startupiin Teslaan. Suuren lupauksen riskirahoitus on huvennut olemattomiin ja lisärahoituksen tarve on tullut huutavaksi. Entä mitä on tarvinnut vanha konkari?
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- Perus-Audistakin tuli luonnonsuojelumalli 06:09
- Zuckerberg meni naimisiin – ilmoitti asiasta Facebookissa 09:46
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (28)
varmaan siksi, että kaupasta varastaessa cd:n tarra saattaa hälyttää portilla?
tai siksi, että saman voi tehdä makuuhuoneesta eikä tartte mennä anttilaan saakka?
Ok, vakavammin; ymmärrän, että tarjonta ei kata kysyntää. Markkinatalous ei toimi tarpeeksi tehokkaasti. Salakuljetuksella aikoinaan saatiin kieltolaki rikottua. Sinänsä hassua, että musiikin/elokuvien jakeluyhtiöt eivät halua lisätä myyntiään vaan jarruttavat. Olisiko johdon vaihtamisen paikka?
Artistin (net-)suoramyynti on hyvä alku.
Ainoa keino siis ladata laittomasti --- Herätys levy-yhtiöt!!! Käyttäkää googlea hyödyksi - luulisin hakujen tallentuvan johonkin, joista voisi päätellä pitäisikö uudelleenjulkaisuja tehdä.
En varmasti ole ainoa!
Lasken päiviä jolloin TV- sarjojen jaksoja voi ostaa HD laatuisena globaalisti yhdeltä palveluntarjoajalta silloin kun huvittaa ja hinta on sama kaikille (eli 1 dollari ei ole yksi euro, kuten nykyään)
Optisesti luettavien formaattien tarin jatkuu juuri niin kauan, kuin ihmiset antavat lisäarvoa konkreettisesti käpisteltävälle levylle ja pakkaukselle. Jos verkosta ostaminen tehtäisiin erittäin käyttäjäystävälliseksi, nopeaksi, tehokkaaksi ym. niin raja muuttuisi entistä häilyvämmäksi.
Oma ongelmani on, ettei kukaan myy musiikkia helpolla, riittävän laajalla tarjonnalla, ilman mitään käyttöoikeuskrumeluureja. Verkon "pimeältä" puolelta lataaminen on vain niin paljon yksinkertaisempaa.
-Summanhan ei tarvitsisi olla läheskään yhtä iso kuin millä esim iTunes myy biisejä, koska biisien lataaminen last.fm:n kautta olisi niin helppoa, että ihmiset latailisivat paljon enemmän aineistoa sen kautta kuin mitä vaihtoehtoisesti osatisivat iTunesista, mikä on hirvittävän työläs operaatio.
-ai mitenkö valvoa?? No, kyllähän monet ohjelman nykyään jo esim Messegner lähettää nettiin tiedon biiseistä mitä käyttäjä kuuntelee. Samaten last.fm:n nettiradio-ohjelma julkaisee käyttäjän rekisteröimän nimimerkin alla tiedot kaikista henkilön kuuntelemista biiseistä, oli kyse sitten nettiradiolla tai WinAmpilla tai jollain muulla ohjelmalla kuunnelluista biiseistä.
Last.fm:ssä on hyvin kattava valikoima biisejä: varmaan jos kyseinen valtion taholta organisoitu helppokäyttöinen systeemi olisi olemassa, moni nykyinen warettaja poistaisi koko DC++:n tai eMulen tai BitTorrentin koneelta tilaa viemästä.
Äh, no itse asiassa kyllähän Last.fm nyt pystyy IP-osoitteen avulla rekisteröimään kuka lataa biisejä...
-ai niin toinen hyvä puoli tästä lastfm suomeen synkronoinnista voisi olla se, että kellari artistien olisi helppo julkaista tuotantonsa ja jopa pyytää pientä maksua - nykyäänhän omien biisien julkaiseminen ilmaisena materiaalina last.fm:n tietokantaan on hyvin helppoa ja sitäpaitsi maksutonta...