Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gibson ja Activision mittelevät

Kitaravalmistaja katsoo hittipeliä kieroon

Kuva: Timo Hämäläinen

13.3.2008 15:52 Suosittu konsolipelisarja Guitar Hero sai kimppuunsa kitaravalmistaja Gibsonin. Pelissä on oleellisessa osassa oikeaa kitaraa muistuttava peliohjain, jonka mallina on ollut Gibsonin soitin.

Gibson on ilmoittanut julkaisija Activisionille Guitar Hero -ohjaimen rikkovan patenttia, jossa kuvaillaan "järjestelmä ja tapa luoda ja hallita simuloitua musiikillista konserttikokemusta".

Activision vastasi nostamalla kanteen Gibsonia vastaan. Kanteella julkaisija haluaa oikeudelta vahvistuksen, että Gibsonin patentti on pätemätön.

Kanteen mukaan Gibson on ollut vuosia tietoinen Guitar Hero -peleistä, mutta on silti rohkaissut Activisionia valmistamaan peliohjaimia, joiden se nyt katsoo rikkovan patenttiaan.

Guitar Hero -pelisarja on viime aikoina ollut parinkin oikeuskärhämän aiheena. Joulun tienoilla rokkibändi The Romantics hävisi kanteensa, jonka mukaan Guitar Hero Encore: Rocks the 80s olisi yhdellä kappaleellaan matkinut liikaa bändin erästä tuotosta.

Joulun alla Activision haastettiin oikeuteen Guitar Hero III: Legends of Rockin ääniongelmien vuoksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Palvelut hakkaa päälle

25.05.2007 Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.