Microsoft-johtaja: Xboxin blu-raysta ei neuvotella

Xbox 360:n hittipeli Halo 3.
13.3.2008 09:31 Soppa Xbox 360:n ja blu-rayn ympärillä sen kun sakenee. Microsoftin Xbox-johtaja Aaron Greenberg sanoi, ettei Microsoft parhaillaan neuvottele Sonyn kanssa blu-ray-asemasta Xbox 360 -konsolille.
- Xbox ei neuvottele parhaillaan Sonyn taikka Blu-ray Associationin kanssa blu-rayn integroimisesta Xbox-kokemukseen, Aaron Greenberg kommentoi Reutersille. Johtajan mukaan Microsoft jatkaa satsauksia Xbox Live -verkkopalvelun kehittämiseksi elokuvien jakelukanavana.
Greenbergin toteamus on vastoin USA:n Sony Electronicsin Stan Glasgow'n puheita. Hän sanoi FT:lle äskettäin, että blu-ray-asemasta Xbox 360:lle neuvotellaan Microsoftin kanssa.
Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer puolestaan sanoi samoihin aikoihin, että Microsoft aikoo tukea blu-rayta "järkeenkäyvillä tavoilla". Hän ei kuitenkaan viitannut suoraan Xbox 360:aan, vaan puhui Windows-tuesta.
Xbox-johtaja Greenberg uskoo myös, että Sonyn PlayStation 3 myi helmikuussakin Xbox 360:aa paremmin Yhdysvalloissa. Syynä on hänen mukaansa Xboxin jatkuvat toimitusvaikeudet, joista päästäneen huhtikuuhun mennessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pointsec tuplasi voittonsa ja vaihtonsa
09.02.2007 Mobiiliin tiedonsalaukseen erikoistunut Pointsec tuplasi viime vuonna liikevaihtonsa 63,9 miljoonaan edellisvuoden 32 miljoonasta eurosta. Myös voitto verojen jälkeen nousi 10 miljoonaan edellisvuoden 4,9 miljoonastaa eurosta.
Kolme vuotta sitten
Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa
09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi











