Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Matkapuhelinalalla on edessään iso murros

Teknologia laittaa yritysten toimintamallit tiukoille

Gartnerin tutkimusjohtaja Jonas Kjellstrand uskoo, että yritys liiketoimintamallit ovat muuttumassa.
Kuva: Jukka Lehtinen

13.3.2008 08:59 Gartnerin tutkimusjohtaja Jonas Kjellstrandin mukaan yrityksissä on meneillään suuri tietotekniikan ajama muutos uudenlaiseen toimintaympäristöön. Lineaarinen liiketoimintamalli on muuttumassa aikaisempaa rajattomammaksi.

Jonas Kjellstrand sanoo, että liiketoimintamallit muuttuvat entisistä aktiivisista malleista interaktiivisiksi. Interaktiivinen yhtiö on sellainen, jonka tietoihin ja prosesseihin pääsee käsiksi ajasta ja paikasta riippumatta. Työvälineet verkostuvat ja liikkuvuus kasvaa teknologian avulla.

Kjellstrand on yksi Gartnerin kahdeksasta EXP- eli executive program -ryhmän tutkijasta. EXP-tutkimus on tarkoitettu Gartnerin tietohallintojohtaja-asiakkaiden käyttöön.

Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että raja työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyy. Aktiivisessa mallissa yritysten järjestelmät ja prosessit menevät työntekijöiden myötä yritysten yhteistyökumppaneille ja asiakkaille. Interaktiivisessa mallissa eri toimijat liikkuvat järjestelmien ympärillä, eikä selvää rajaa ole.

Muutos saa aikaan sen, että elämän eri osa-alueet eivät pysy erillään. Jos työntekijöiltä estetään työpaikalla pääsy esimerkiksi sosiaalisiin verkostoihin, he käyttävät aikaansa kiertääkseen eston. Asiakassuhteessa Kjellstrand pitää esimerkkinä iPhonen lukituksen murtoa. Jos jotakin halutaan tarpeeksi niin sille löytyy kiertotie estoista huolimatta.

Interaktiivisten liiketoimintamallien toimivuuden ja niiden vaikeuden vanhoille yhtiöille näkee pankkimaailmassa.

- Tekstiviestillä toimiva pikalainapalvelu on esimerkki siitä mihin vanhat pankit eivät taivu. Se on yhdistelmä tekstiviesti- ja pankkiteknologiaa, Kjellstrand sanoo.

Pikalaina on palvelu, joka on asiakkaiden käytössä milloin ja mistä vain kunhan häneltä löytyy matkapuhelin, pankkitili ja luottokelpoisuutta.

- Muutos tapahtuu nopeasti. Paypal on vain kymmenen vuotta vanha yhtiö ja se on maksutapahtumien perusteella maailman suurin pankki. Vanhat pankit eivät silti pidä sitä uhkana.

Yhdysvaltalaisessa verkkomaksujärjestelmässä Paypalissa maksutapahtuma maksaa sentin murto-osia. Pankit veloittavat kymmeniä senttejä.

Vuosituhanteen vaihteessa teknologiakuplaan puhalsi ilmaa käsite uudesta taloudesta. Siinä merkittävässä osassa oli juuri teknologia. Kjellstrandin puheissa on samaa liike-elämää mullistavaa vallankumouksellisuutta, kuin liikkeenjohdon konsulttien kalvoissa oli vajaa kymmenen vuotta sitten.

- Vuosituhanteen vaihteen teknologiakuplaan oli syynä suuret rahat jotka vapautuivat sijoitettavaksi. Kun rahaa oli niin paljon, että sitä löytyi kaikkeen, niin oli selvää että kaikki ideat eivät voineet onnistua, Kjellstrand sanoo. Kyse oli siis ennemminkin huonosta ajoituksesta kuin vääristä odotuksista.

Tietotekniikka-ala on noussut viime vuosina masennustilastaan uudestaan otsikoihin. Isot yhtiöt tekevät vilkkaasti suuria yritysostoja, internetissä toimivat yhteisöpalvelut hinnoitellaan miljardien arvoiseksi vaikka yhtiöiden liikevaihdot ja tuloksen teko on epäselvää. Alan vanhat jättiläiset ovat joutuneet puolustustaisteluun pitääkseen asemansa muuttuvassa bisneksessä.

Microsoft on paineessa hakukoneyhtiö Googlen kanssa. Nokiaa häiritsee matkapuhelinalalla pieninä yrityksinä hääräävät, mutta älykännyköissä menestyneet Apple ja Research in Motion.

- Kuplia on aina olemassa. Ne löytää seuraamalla mihin raha menee. Tällä hetkellä se näyttäisi menevän Kiinaan, Kjellstrand sanoo.

Teknologia-alalla vaaravyöhykkeessä on matkapuhelinteollisuus.

- Matkapuhelin on muuttunut arvotuotteesta yleishyödykkeeksi. Olemme menossa siihen, että puhelimista tulee kertakäyttöisiä.

Alan tilannetta on ollut muuttamassa Apple iPhonellaan.

- Se ei ole edes hyvä puhelin. Siitä huolimatta se on haluttu tuote.

Kun puhelimen alkuperäinen tarkoitus puheen välittäjänä muuttuu on odotettavissa muutoksia.

- Ala joka hukkaa alkuperäisen toiminnallisuutensa on yleensä pulassa.

Applen menestys pienenä tietokone- ja puhelinvalmistaja on Kjellstrandille mieluisa esimerkki. Varsinkin kun yhtiö näkyy selvästi isompien kilpailijoidensa rinnalla suurena yhtiönä.

- Apple ei edes ole enää teknologiayhtiö. Se on ennemminkin design-yhtiö. Sony Ericsson ei pitänyt Applea kilpailijanaan viisi vuotta sitten. Nyt kyllä pitävät. Luuletko, että yksikään autoyhtiö näkee tällä hetkellä Applea kilpailijanaan?

Lue myösApplen tuplaus on Gartnerin ykköstrendi
Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Gartnerin tutkimusjohtaja Jonas Kjellstrandin mukaan yrityksissä on meneillään suuri tietotekniikan ajama muutos uudenlaiseen toimintaympäristöön. Lineaarinen liiketoimintamalli on muuttumassa aikaisempaa rajattomammaksi.
Digitoday
Huono 0
Jos työntekijöiltä estetään työpaikalla pääsy esimerkiksi sosiaalisiin verkostoihin, he käyttävät aikaansa kiertääkseen eston

Näin tapahtuu. Aikoinaan erään elektroniikka-alan yrityksen 20 insinööriä käytti puoli vuotta aikaa murtaakseen laskettelukeskuksen hissilipun viivakoodin. Sitten tulosteltiin viikonlopuksi passelit viivakoodit ja eiku rinteeseen.

Eli olemme menossa kohti ilmaisia tai ainakin erittäin halpoja palveluja.
Mattilan Meeri
Huono 0
Noissa palvelumaksuissa on tosiaankin eroja. Jos tahtoo suorittaa maksun nodrean(kirjoitan aina pienelläalkukirjaimella) kassalla, se maksaa 2.50 e ! Paikallisessa nordean konttorissa sitten vanha, ruma ja kaikestapäätellen tyhmä nainen vielä yrittää selittää minulle että se on aivan luonnollista. :) Netissä on tosiaankin hieman halvempaa.
Kansalainen
Huono 0
Noissa palvelumaksuissa on tosiaankin eroja. Jos tahtoo suorittaa maksun nodrean(kirjoitan aina pienelläalkukirjaimella) kassalla, se maksaa 2.50 e ! Paikallisessa nordean konttorissa sitten vanha, ruma ja kaikestapäätellen tyhmä nainen vielä yrittää selittää minulle että se on aivan luonnollista. :) Netissä on tosiaankin hieman halvempaa.

Jaa. No ei se nainen ole vanha ruma tyhmä. Jatka kertomusta se oli hauska.

terveisin nnnnoooorrrddddeeeeaaaaa eli lyhykäisesti dddddrrrrr
Jatka kertomusta se oli hauska - t: ddr
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.