Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Redmondin jätti tunkee Googlen markkinoille

Microsoft ostaa nettimainososaaja Raptin

Raptin toimitusjohtaja Tom Chavezin mukaan Microsoft kasvatti MSN-portaalin mainosliikevaihtoa 15-20 prosenttia yhtiön ohjelmilla.

14.3.2008 16:19 Ohjelmistoalan jättiläisyritys Microsoft on ostanut San Franciscossa päämajaa pitävän Raptin.

Hakuyhtiö Yahoota havitteleva Microsoft laajentaa nettimainososaamistaan ostamalla noin 85 henkeä työllistävän Raptin, kertoo uutistoimisto AP.

Kaupan odotetaan toteutuvan ensi kuussa. Osapuolet eivät ole kertoneet kauppahintaa julkisuuteen.

Rapt myy ohjelmistoja ja konsultointipalveluita nettijulkaisijoille, jotka pystyvät niiden avulla hallinnoimaan nettimainostensa paketointia ja hinnoittelua.

Microsoftin mainos- ja julkaisuosaston johtajiin kuuluva Scott Howe sanoi Raptin systeemin muistuttavan järjestelmiä, joilla lentoyhtiöt määrittelevät lippuhintojaan ja hallinnoivat vapaita istumapaikkoja.

Microsoft aikoo liittää Raptin kehittämät ohjelmat osaksi nettijulkaisijoille suunnattua ohjelmistopakettiaan, jonka se sai haltuunsa mainosyhtiö aQuantiven oston yhteydessä.

Howen mukaan liike antaa Microsoftille etulyöntiaseman markkinoilla.

Samassa haastattelussa Howe vertasi Redmondin jättiläistä lentokoneeseen ja Googlea polkupyörään.

Lue myösRapt: Microsoft Announces Acquisition of Rapt
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Ohjelmistoalan jättiläisyritys Microsoft on ostanut San Franciscossa päämajaa pitävän Raptin.
Digitoday
Huono 0
"Samassa haastattelussa Howe vertasi Redmondin jättiläistä lentokoneeseen ja Googlea polkupyörään."

Kaupan jälkeen ajatukset lentää näemmä vielä pilvien korkeudella, mutta eiköhän se jättiläinen tule vielä maanpinnalle kilpailemaan Googlen kanssa. Lentokoneilla kun on tapana laskeutua maanpinnalle noista sfääreistä...
ms
Huono 0
Maailmassa on enemmän polkupyöriä kuin lentokoneita. Polkupyörät ovat hyödyllisempiä kuin lentokoneet tavalliselle ihmiselle. Poikkeustilanteita on aina.
Anonym
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa

11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.

.