Brittiekonomisti mallintaa piratismin hintaa

Brittitutkijan mukaan bisnesohjelmistojen valmistajat suhtautuvat leväperäisemmin piratismiin, koska se ei vähennä heidän tuotteidensa myyntiä.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
25.3.2008 11:03 Oxfordin yliopiston taloustieteilijän mukaan piratismista on taloudellista haittaa ainoastaan silloin kun kuluttaja olisi ollut valmis ostamaan tuotteen.
Piratismi ei välttämättä aiheuta taloudellisia menetyksiä vaan saattaa itse asiassa auttaa tuotteen markkinoinnissa, arvioi Oxfordin yliopiston ekonomisti Karen Croxson Royal Economic Societyn vuosittaisessa konferenssissa pitämässään puheessa.
Croxson muistutti, että piraattikopioiden levittäminen voi aiheuttaa taloudellisia ongelmia ainoastaan siinä tapauksessa, että kuluttaja olisi ollut valmis ostamaan tuotteen. Tietyissä tapauksissa piraattikopioiden jakaminen voi parantaa tuotteen tunnettuvuutta.
Croxsonin on kehittänyt mallia, jonka avulla voidaan laskea piratismin "hintaa".
Puheessaan Croxson kysyi, minkä vuoksi osa yrityksistä kehittää erittäin tiukkoja kopionestoja kun taas osa suhtautuu digitaalisten tuotteiden piraattikopioiden levittämiseen hällä väliä -asenteella.
Esimerkiksi tietokonepelit ovat raskaasti suojattuja sen vuoksi, että ne on suunnattu nuorisomarkkinoille. Nuoriso arvostaa yleensä pelejä eniten, mutta ei murehdi piratismista yhtä paljon kuin vanhemmat. Nuorisolla on myös eniten aikaa käytössään.
Piratismin "hinta" nuorisolle onkin Croxsonin mukaan matala. Samalla piratismi vaikuttaa negatiivisesti peliyhtiöiden liiketoimintaan vähentämällä tuotteiden myyntiä. Siksi piratismi estetään kovin ottein.
Bisnesohjelmien valmistajat eivät Croxsonin mukaan ole lainkaan yhtä huolestuneita piratismista.
Croxsonin kehittämän mallin mukaan tämä johtuu siitä, että ammatilliset käyttäjät arvostavat enemmän toimisto-ohjelmistoja kuin opiskelijat. Samaan aikaan piratismin kustannukset ovat heille korkeampia, koska heillä on vähemmän vapaa-aikaa ja he huolehtivat laillisista seuraamuksista enemmän.
Koska arvokkaat käyttäjät eivät innostu kopioimisesta, bisnesohjelmien valmistajat ovat suojatumpia myynnin laskua vastaan.
– Piratismiin taipuvaisemmat, kuten ehkä opiskelijat, eivät olisi ostaneet tuotetta kuitenkaan, joten sen piraattikopiot toimivat oikeastaan ilmaisena mainoksena. Tämä auttaa selittämään, miksi bisnesohjelmistojen valmistajat eivät käytä yhtä paljon resursseja kopionestojen tekemiseen kuin tietokonepelivalmistajat, Croxson sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta
25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.
Kolme vuotta sitten
Äänestyspaikan näkee netissä
25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Viimeinki joku muukin kuin kuluttaja sano sen ääneen. Kuinka moni olisi ostanut ne The Wildheartsin biisit kaupasta ilman että sattui vahingossa lataamaan ne jossain collectionissa? Aivan. Ja näillä firmoilla jotka esim CAD ohjilmstoja tuottavat, toimii piratismi oikein hyvänä mainoksena, kun nuoret lataavat niitä testimielessä, ja harjoittelevat niillä. Osa heistä perustaa kuitenkin myöhemmin yrityksen, ja koska heillä on positiivisia/negatiivisia kokemuksia näistä softista, he niidenmukaan päättävät mitä he käyttävät.
Hyvä, että järkeä pikku hiljaa on tulossa arvioihin, mutta taitaa mennä vielä hyvä tovi, ennen kuin asia uppoaa esim. opetusministerin kalloon.
Asiakkaiden vainoamisen takia olen lopettanut kaiken TO-mafiaa tukevan ostamisen. Sori vaan artistit.
Erinomaista, että näinkin arvostetulla foorumilla joku osaa ajatella asoita myös hieman valtakäsityksestä poikkeavasti. Näin osutaan huomattavasti lähemmäs "totuutta" kuin ottamalla totena tekijänoikeusjärjestöjen laskelmat
@ Näin se menee
Ei kai asiat liity mitenkään toisiinsa? Musiikin kuuntelun ja siitä maksamisen rinnastaminen ohjelmistojen kopioimiseen ei mene aivan käsi kädessä. Viittaamasi teosto-mafia pyrkii pitämään omaa (tuottajat) ja artistien puolta ja tilittämään heille rahaa tuotoksistaan. Toisin taas esimerkiksi officesta piraattiversion hankkiva opiskelija käyttää ohjelmistoa johonkin. Näin saatujen kokemusten pohjalta hän voi suositella esim. tulevassa työpaikassa kyseistä ohjelmistoa. Hankkiessasi piraattilevyn et tod. näk. tule tulevassa työpaikassa esittämään levyn ostamista firmaan tms. Parhaimmillaan tuo "ilmainen" mainos palautuu yhtyeelle ostaessasi kornserttilipun.
Ymmärrän kyllä turhautumisesi ja halusi rinnastaa DRM jne. keskustelun tähänkin, mutta yhtäläisyyttä näillä ei suoraan ole.
Kun on ko tuote hommattu täysin toimivana laittomana versiona niin eipä moni aitoa laillista osta. Ei ole ainakaan itäsuomessa viipurin piraatit nostaneet myyntiä levy- ja leffakaupoissa, kun on piraattiversio vaihdettu aitoon.