Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
USA:n talous varjostaa

"Pc-markkina on pohjimmiltaan kunnossa"

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

25.3.2008 16:18 Gartner ennustaa tällä vuodelle 11 prosentin kasvua pc:iden toimitusmääriin, mutta USA:n talousongelmat ja mahdollisesti heikkenevä maailmantalous voi muuttaa tilanteen.

- Pc-markkina on monessa suhteessa pohjimmiltaan hyvässä kunnossa, koostaa tutkimusjohtaja George Shiffler Gartnerilta. Hänen mukaansa kannettavat pc:t myyvät yhä vahvasti, orastavien markkinoiden kasvu on edelleen voimakasta ja pöytäkoneiden uusimistahti on nousussa.

- Mutta syventyvä USA:n taantuma, kasvava mahdollisuus Kiinan talouden voimakkaaseen hidastumiseen olympialaisten jälkeen ja öljyn hinnan kohonnut hinta tarkoittaa, että globaalit pc-toimitukset kohtaavat kasvavaa taloudellista vastatuulta.

Gartner uskoo, että maailmanlaajuinen kannettavien tietokoneiden kysyntä pysyy yhtenä vahvan pc-kasvun avaintekijöistä. Lisäpotkua antaa edullisten matkamikrojen entistä laajempi saatavuus.

Tutkimusyhtiön tämänhetkinen ennuste siten on, että henkilökohtaisten tietokoneiden toimitukset kasvavat vuonna 2008 10,9 prosenttia 293 miljoonaan kappaleeseen. Jos maailmantalouden vastatuuli voimistuu, saatetaan kuitenkin puhua pikemminkin yksinumeroisesta kasvusta.

Shifflerin mukaan pc:iden merkityksellisyys niin työssä kuin huvissa tarkoittaa, ettei niiden myynti ole kenties enää niin altis talouden heilahduksille. Mutta pc:t ovat silti edelleen kaikkea muuta kuin immuuneja taantumille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta

25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.