Motorola jakautuu kahtia

26.3.2008 14:05 (päivitetty 15:39) Suurissa vaikeuksissa painiskeleva amerikkalainen kännykkävalmistaja Motorola aikoo jakautua kahdeksi yhtiöksi.
Yhtiö julkisti tänään pitkään ennakoidun suunnitelman, jonka mukaan matkapuhelinliiketoiminta irrotettaisiin omaksi pörssinoteeratuksi yhtiökseen.
Toiseen, myös pörssiyhtiöön on määrä keskittää Motorolan laajakaistaverkkolaitteiden liiketoiminta.
Mikäli suunnitelma toteutetaan, jakautuminen voisi Motorolan mukaan tapahtua ensi vuonna. Tulevan matkapuhelinyhtiön toimitusjohtajan haku on jo käynnistetty.
Motorolan mukaan ratkaisu kännykkäliiketoiminnan irrottamisesta erilliseksi yhtiöksi perustui tammikuun lopulla aloitettuun yhtiön liiketoimintarakenteen uudelleen arviointiin. Yhtiön suurimpiin omistajiin kuuluva aktivistisijoittaja Carl Icahn on vaatinut useaan otteeseen kännykkäliiketoiminnan eriyttämistä.
– Jakamalla matkapuhelin- sekä laajakaista- ja verkkoliiketoiminnot kahteen eri yhtiöön muodostamme kaksi toimialoillaan maailman kärkikaartiin kuuluvaa yritystä. Tämä lisää joustavuutta, pääomarakenteiden suunnitelmallisuutta ja vahvistaa johdon näkemystä kehityssuunnasta. Se myös kasvattaa omistajiemme sijoitusmahdollisuuksia, Motorolan toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Greg Brown kuvaili.
Motorolan kännykkäliiketoiminnot sekä yhtiön lisenssit keskitettäisiin yhteen yhtiöön, kun taas toiseen yhtiöön sisältyisivät verkko-, laajakaista-, yritys- sekä viranomaistoiminnot.
Brown vakuutti yhtiön tiedotteessa, ettei tämänpäiväinen päätös tarkoita, että Motorola löisi kännykkävalmistajana hanskat tiskiin.
– Tärkeysjärjestys on ennallaan ja uskomme brändin vahvuuteen. Aiomme tuottaa ja kehittää kännyköitä jatkossakin. Uudella kännykkäyhtiöllä tulee olemaan hyvät lähtökohdat markkinajohtajuuden uudelleenvaltaamiseksi.
Mikäli kaikki luvat ja suostumukset yhtiön jakamiseksi saadaan, Motorola ennakoi kahtiajaon toteutuvan ensi vuonna.
Matkapuhelinyksikkö on tuonut noin puolet Motorolan liikevaihdosta. Yhtiö menetti viime vuonna markkinaosuutta Nokian lisäksi Samsungille ja Applelle.
Mobile Devices- eli matkapuhelinyksikön liikevaihto laski viimeisellä neljänneksellä 38 prosenttia vuotta aikaisemmasta 4,8 miljardiin dollariin. Liiketappiota kertyi 388 miljoonaa dollaria, kun yksikkö vuotta aiemmin teki selvää voittoa.
Motorola arvioi markkinaosuutensa painuneen loka–joulukuussa 12,4 prosenttiin. Samsung kiilasi viime vuonna Motorolan ohitse maailman toiseksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi, ja myös LG:n ennakoidaan porhaltaneen jenkkiyhtiön ohitse alkuvuonna. Markkinoiden ykkönen on selvällä erolla Nokia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Team Elite kiistää hyökänneensä Suomeen
21.05.2007 Yleisradion sivuille kohdistuneista hyökkäyksistä syytetty kräkkeriryhmä Team Elite kiistää osallisuutensa. Kräkkeriryhmä lähestyi sähköpostitse viikonloppuna F-Securen Mikko Hyppöstä.
Kolme vuotta sitten
Sony uskoo suojaamattomaan lähisiirtoon
21.05.2009 Sonyn kehittämä langaton tiedonsiirtoteknologia TransferJet on entistä lähempänä kaupallista toteutumistaan, sillä yhtiö kertoi ottavansa nyt vastaan hakemuksia yrityksiltä, jotka tahtovat lisensoida järjestelmän.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- Perus-Audistakin tuli luonnonsuojelumalli 06:09
- » Taloussanomat.fi












