Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Solo leviää

Suomalainen nettipankki kelpaa muillekin

Nordean verkkopankki tunnettiin ennen Solona.

31.3.2008 21:36 Finanssikonserni Nordea asentaa Suomessa kehitettyä verkkopankkia parhaillaan Ruotsiin.

Finanssikonserni Nordea rakentaa yhtenäisen verkkopankin kaikkiin Pohjoismaihin. Nordea ottaa koko konsernissa käyttöön Suomessa kehitetyn verkkopankkijärjestelmän. Muut maat joutuvat luopumaan omista versioistaan.

Verkkopankin asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä Ruotsissa. Ruotsin jälkeen vuorossa ovat Norja ja Tanska.

Nordealla on käynnissä myös muita järjestelmien yhdistämishankkeita.

Johtaja Jussi Mekkonen Nordeasta kertoo, että seuraavaksi liikkeelle ovat lähdössä kortti- ja kulutusluottojärjestelmien yhtenäistäminen.

Pankkikonserni on saanut rakennettua Nordeaan jo uuden asiakashallintajärjestelmän. Kaikissa Pohjoismaissa toimii nyt samanlainen järjestelmä, josta näkyvät asiakastapaamiset ja yhteydenotot. Järjestelmä auttaa neuvottelutilanteissa.

Nordea on keskittänyt Pohjoismaissa it-tuotantonsa. Finanssikonserni on ulkoistanut konesalit ja tuotannon IBM:lle.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.