Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruokaresepti koukuttaa kriittistäkin hakijaa

Hakukonemainostaja tarvitsee monenlaisia syöttejä

Hakukone merkitsee eri asiaa eri käyttäjille.

1.4.2008 11:45 Hakukonemainonta jatkaa kasvuaan myös Suomessa. Kasvavista käyttäjämääristä huolimatta hakukonemainosten hyödyntäminen ei ole mainostajalle selvää pässinlihaa. Monet aktiivisimmista hakukoneen käyttäjistä vierastavat maksullista sisältöä.

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta internetin käyttäjästä turvautuu hakukoneeseen lähes päivittäin. Heille on yhteistä se, että useimmat käyttävät Googlen hakupalveluita, mutta käyttötavat eroavat paljon toisistaan.

Mediatoimisto Dagmarin toteuttamassa paneelitutkimuksessa, joka edustaa koko Suomen aktiiviväestöä, kävi selville, että yli puolet pitää kiinnostavana vain sellaista mainontaa, joka liittyy suoraan hakusanaan.

– Mainostajan kannalta on olennaista tietää, millaisia heidän kohderyhmänsä ovat käyttäjinä. Hakusanojen suunnitteluun ja mainosteksteihin on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota, sanoo Dagmarin tutkimusyksikön johtaja Tomi Härmä.

- Aikaisemmin hakukonemainontaa ei ole mietitty segmenteissä. Tutkimus osoittaa, että ihmiset etsivät tietoa eri tavalla, sanoo Dagmar Searchin suunnittelujohtaja Roope Ruotsalainen.

– Taitavan täsmähakijan, joka vierastaa sponsoroituja hakusanoja ja nettimainoksia, voi koukuttaa tarjoamalla hänelle palvelua. Hyvä esimerkki tästä on Valion tarjoama suuri ruokareseptien kirjo. Se toimii myös tällä ryhmälle, vaikka kukaan ryhmästä ei suin surminkaan klikkaisi kirrnuvoi-linkkiä.

Satunnaiselle hakijalle ja tarvehakijalle, jotka käyttävät yksittäisiä hakusanoja ja jotka eivät vertaile hakutuloksia, pitää tarjota yleisiä, laajan kattavuuden omaavia hakusanoja.

Vertailevalle ostopäätöshakijalle taas kannattaa mainostaa hakuun liittyviä oheistuotteita. Ruotsalainen käyttää esimerkkinä lasten jalkapalloharrastukseen liittyviä hakuja, joiden yhteydessä voisi tarjota liikuntavakuutuksia.

ArkistoMihin googlaaja-ryhmään sinä kuulut? 1.4.2008
Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Hakukonemainonta jatkaa kasvuaan myös Suomessa. Kasvavista käyttäjämääristä huolimatta hakukonemainosten hyödyntäminen ei ole mainostajalle selvää pässinlihaa. Monet aktiivisimmista hakukoneen käyttäjistä vierastavat maksullista sisältöä.
Digitoday
Huono 0
Taitavan täsmähakijan, joka vierastaa sponsoroituja hakusanoja ja nettimainoksia, voi koukuttaa tarjoamalla hänelle palvelua. Hyvä esimerkki tästä on Valion tarjoama suuri ruokareseptien kirjo. Se toimii myös tällä ryhmälle, vaikka kukaan ryhmästä ei suin surminkaan klikkaisi kirrnuvoi-linkkiä.

Ole hyvä
Etsi 3 Virhettä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan

11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.

.