Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Apple oikeuteen näytön vajavaisuudesta

IMac-ostaja näkee punaista

1.4.2008 14:39 Applen haastamisesta oikeuteen on tullut jonkin sortin villitys Yhdysvalloissa, tai näin voisi ainakin äkkiseltään ajatella yhtiöön kohdistettujen erilaisten syytösten perusteella. Viimeisimmän kanteen takana on iMacin väreihin tympääntynyt asiakas.

20-tuumaisen iMac-tietokoneen ostanut sanoo Kaliforniassa käräjäoikeudelle jätetyssä kanteessaan, että kone ei pysty Applen lupausten vastaisesti esittämään "miljoonia värejä", vaan ainoastaan 262 144 todellista väriä.

Kanteen mukaan illuusio miljoonista väreistä saadaan aikaan erilaisilla teknologisilla kikoilla, jotka voivat aiheuttaa ongelmia käyttäjille, jotka editoivat kuvia tai videota.

Teksasilainen Chandra Sanders tavoittelee toimilleen joukkokanteen statusta, Associated Press kertoo. Tässä oikeuspunnerruksessa on yhtymäkohtia Windows Vista -oikeudenkäyntiin, jonka takana ovat Microsoftin mainontaa harhaanjohtavana pitävät yhdysvaltalaiset kuluttajat.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Todella törkeää asiakkaiden huijaamista Applelta. Asiakkaalle käsketään valehtelemaan että kusenkeltaisuus olisi muka normaalia lcd-näytöissä, myöskään takuu ei korvaisi!!

gizmodo.com/5459384/the-faulty-imac-saga-chapter-3-we-have-your-internal-memo-apple
Funky Santa Clause
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apuja avointen ohjelmistojen valintaan

25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.