Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Centroa myyty miljoona kappaletta

Palm löysi lohtua halpamallistaan

1.4.2008 11:49 Pitkään talousvaikeuksien kanssa painiskellut Palm näyttää osuneen vaihteeksi jonkin sortin kultasuoneen halvalla Centro-älypuhelimellaan.

Muun muassa Applen kallista iPhonea ja RIMin BlackBerry-laitteita vastaan taistellut Palm toi alle sadan dollarin Centro-puhelimensa myyntiin viime syyskuussa. Yhtiön mukaan Centroa on nyt myyty yli miljoona kappaletta.

Palm kertoi Reutersin mukaan, että Centro on tavoittanut esimerkiksi enemmän nuoria aikuisia ja naisia kuin yksikään yhtiön aiempi älypuhelin.

Suosiolla on ollut varjopuolensakin Palmille. Yhtiön talous itse asiassa kärsi viime vuoden loppukvartaalilla muun muassa Centron vuoksi, sillä halpatuotteen suuri kysyntä laski voittomarginaaleja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apuja avointen ohjelmistojen valintaan

25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.