Fiksu kauppias vakoilee nettipalstoilla
2.4.2008 07:05 Viisas kauppias käy joka päivä netin keskustelupalstoilla luotaamassa eri kuluttajaryhmien täsmätunnelmia, sanoo mainosguru. Koko kansaa on turha enää yrittää tavoitella.
Kuluttaja löytää aina kauppiaan, mutta toisinpäin homma on muuttunut yhä vaikeammaksi. Ainakaan valistuneelle ja netissä asioita vertailevalle asiakkaalle kauppias ei pysty enää sanelemaan mitään vaikkapa omasta brändistään.
– Hän päättää ihan itse tai verkosta lukemansa kuluttajapalautteen perusteella, uskooko hän brändiin vai ei, sanoo mainostoimisto PHS:n toimitusjohtaja Petri Uusitalo.
Tätä eivät kaikki kauppiaatkaan ole vielä tajunneet. Suomessa tehdään yhä liian paljon mahdollisimman yleispätevää, ylhäältä saneltua ja kaikkia kansanryhmiä miellyttämään pyrkivää mainontaa, kun paremmin toimisi suora eri asiakkaiden kanssa keskustelu.
– Kannattaisi uskoa, ettei kaikkia kuluttaja enää voi tavoittaa kerralla. Koko kansalle suunnattu viesti jää aina liian laimeaksi, koska koko kansan käsite on hajoamassa erilaisiksi ostajaryhmiksi, Uusitalo väittää.
Vähittäiskauppa 2008-seminaarissa puhuneen Uusitalon mielestä suomalaisetkin asiakkaat ovat päivittymässä kuluttaja 2.0 -muotoon.
Enää ei ole olemassa Hangosta Utsjoelle ylettyvää yhtenäistä kuluttajien massaa, joka ostaisi aina samoja tavaroita.
Asiakkaan ajatukset löytää verkosta

Fiksu kauppias surffaa nyt verkossa asiakkaiden aikeita kuuntelemassa.
Kuva: Petri Korhonen
Viesti saa huoletta mennä ohi suurelta yleisöltä, jos se toimii sille yhdelle oikealle kohderyhmälle, jota kauppias haluaa liikkeeseensä kutsua.
– Uuden sukupolven kuluttaja ei välttämättä tyydykään siihen, mitä kauppa on päättänyt hänelle tarjota tai mitä kauppa on hyllyynsä saanut. Verkkokaupat ovat tuoneet joka tuoteryhmiin paljon valinnanvaraa, ja kuluttaja osaa hakea ostoksensa mistä haluaa, sanoo Uusitalo.
Siksi kuluttajan kuuntelu ja mielenliikkeiden aistiminen on entistäkin tärkeämpää. Tähän ei aina tarvita kalliita ja hitaita markkinatutkimuksia, vaan ruohonjuuritasolla ajan hengen aistimiseksi riittää aktiivinen verkonseuranta.
Petri Uusitalon mielestä kauppiaan kuin kauppiaan pitää ryhtyä käymään säännöllisesti keskeisillä verkon keskustelupalstoilla sekä kuluttajien vertailu- ja arvostelusivustoilla.
– Neuvoisin, että oman alan nettipalstoja pitää seurata vähintään kerran viikossa, mieluiten vaikka joka aamu. Siellä on paljon turhaa, mutta myös oikeata asiakaskentän ääntä jota ei missään muualla pysty kuulemaan niin helposti, sanoo Uusitalo.
- ArkistoHakukonemainostaja tarvitsee monenlaisia syöttejä 1.4.2008
- ArkistoMihin googlaaja-ryhmään sinä kuulut? 1.4.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa 11:44
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Verkon pahikset tunkevat pankkitileille 16:39
- Lisää








