EU syynää Microsoftin ooxml:n taustat

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
3.4.2008 13:05 EU:n kilpailuviranomaiset lähestyivät kansallisia standardointielimiä kirjeellä, jossa tiedustellaan onko prosessiin yritetty vaikuttaa ulkopuolelta.
Euroopan unionin kilpailuviranomaiset syynäävät Microsoftin toimintaa ooxml-toimistotiedostotyypin standardointiprosessiin liittyen.
Seuraavan sukupolven toimisto-ohjelmien käyttämästä ooxml-tiedostotyypistä tuli kansainvälinen ISO-standardi virallisesti eilen.
Uutissivusto Cnetin mukaan kilpailuviranomaiset ovat lähestyneet esimerkiksi Norjan standardointielintä kirjeellä, jossa pyydetään yksityiskohtia standardointiprosessista. Erityisen kiinnostunut komissio oli yrityksistä vaikuttaa keskusteluun ja äänestykseen.
Cnetin mukaan EU-viranomaiset ovat lähestyneet myös muiden maiden elimiä vastaavalla kirjeellä.
Suomen Standardointiliitto SFS:n johtaja Susanna Vahtila ei suostu kertomaan onko suomen standardointielin vastaanottanut vastaavanlaisen kirjeen.
– Jos tällainen kirje olisi tullut, pitäisin sitä luottamuksellisena, Vahtila sanoo.
Microsoftin standardoinnista vastaava johtaja Tom Robertson kertoi Cnetille, että EU-viranomaiset ovat lähestyneet myös sitä tutkimusten osalta. Robertson vakuutti Microsoftin työskentelevän yhteisymmärryksessä komission kanssa.
Samalla Robertson tyrmäsi väitteet, joiden mukaan ainoastaan Microsoft olisi masinoinut edustajiaan kansallisten standardointielimien kokouksiin.
Robertson muistutti, että esimerkiksi standardoimista vastustaneen Googlen edustaja liittyi Tanskan standardointielimeen vain muutamia päiviä ennen äänestystä.
EU:n kilpailuviranomaisten toimet ovat seurausta Microsoftia arvostelleen ECSIS-lobbausryhmän (European Commission for Interoperable Systems) valituksista, Cnet arvioi.
Talouslehti Wall Street Journal kertoi helmikuussa tutkimusten alkamisesta.














Kommentit (36)
Vastaus kuvastaa sitä ettei Suomessa haluta tutkia sitä kuinka täällä standardi saatiin runnottua läpi standardin vastustajien erottamisilla ja muilla pakkokeinoilla (Suomessa enemmistö oli standardia vastaan). Koko hommasta jäi sellainen maku, että täällä standardi hyväksyttiin diktaattoripäätöksellä. Hyvä että tutkittaisiin ja vaikea nyt tätä on jättää tutkimatta, kun muutkin kuin pieni sisäpiiri tietää, että tällainen kysely on tullut.
Eli on tullut. Muutenhan voisi vaan sanoa, että ei ole tullut.
Eli koska muutkin teki niin, niin kaikki on ok? Mahtoivatko muut tehdä niin vastavetona Microsoftin aloittamalle pelille? Tosin koko prosessissa on kyllä vikaa ja syytä riittää jaettavaksi vähän joka suuntaan.
Toisaalta, esimerkkinä käytetty Google ei ole tuomittu monopoli. Tuo tuomio pistää Microsoftin oikeutetusti eri asemaan muiden kanssa.
Entä IBM? Se sai tuomion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä mainframeissa ja oli kontrollin alla vuoteen 2000 asti.