Nokia kiistää eettisten sääntöjensä rikkomisen

Reynosan tehtailla valmistettiin alun perin monitoreja.
Kuva: Lehtikuva
8.4.2008 16:25 Matkapuhelinvalmistaja kuitenkin myöntää Meksikon ay-toiminnan haasteelliseksi.
Matkapuhelinjätti Nokia kiistää rikkoneensa omia eettisiä sääntöjään Meksikossa vuonna 1996 avatuilla Reynosan-tehtailla.
Tiedotustilaisuudessa tänään puhunut Nokian yhteiskuntasuhdejohtaja Pekka Isosomppi sanoi olevansa vahvasti eri mieltä kuin yhtiötä arvostelleen Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:n toiminnanjohtaja Hannu Ohvo.
SASK:n mukaan Nokian eettisissä periaatteissa määritelty tavoite työntekijöiden vapaasta järjestäytymisoikeudesta ei toteudu Reynosassa.
Isosomppi kertoi, että tehtailla toimiva ammattiliitto on Nokian perustama ja että myös sen johto on yhtiön valitsema.
– Kyseessä on Meksikon lain mukainen ammattiliitto, Isosomppi sanoi.
Yhteiskuntasuhdejohtaja kuitenkin vakuutti, että Nokia on halukas edistämään johdon ja työntekijöiden välistä vuoropuhelua.
SASK ja sille raportin tuottanut meksikolainen työelämän tutkimuslaitos CILAS arvostelevat tehtailla toimivaa ammattiliittoa pelkäksi yhtiön henkilöstöosaston apuriksi.
Tiedotustilaisuudessa kävi kuitenkin selväksi, että vapaan ammattiyhdistysliiketoiminnan edistäminen Meksikossa on hieman kimurantimpi juttu.
Tilaisuudessa puhuneen CILAS:n toiminnanjohtaja Luis Bueno Rodríguezin mukaan suurin osa Meksikon ammattiyhdistysliikkeestä kuuluu korporativistisen ay-liikkeen piiriin, jolla on tiiviit yhteydet keskusjohtoiseen hallintoon.
Sen rinnalla ja sisällä toimivat niin kutsutut suojeluliitot, joiden tarkoituksena on Rodríguezin mukaan suojella pikemmin työnantajaa kuin työntekijää. SASK:n ja CILAS:n mielestä Reynosassa toimiva ammattiliitto täyttää monin paikoin suojeluliiton kriteerit.
Rodríguezin mukaan itsenäisen ammattiliiton perustamiselle ei ole Meksikossa laillisia esteitä: kun 20 työntekijää vaatii uuden liiton perustamista, työpaikalla pitää järjestää julkinen äänestys aiheesta.
Käytännössä vaikeuksia riittää. Rodríguezin mukaan eräällä työpaikalla työntekijät kuljetettiin kivääririvistön lävitse ilmoittamaan kannattamansa ammattiliiton nimi muutamia vuosia sitten.
– Meille kaikille on varmaan selvää, että ammattiyhdistysliikemaailma on hyvin erilainen Meksikossa, Isosomppi sanoikin.
SASK:n ja CILAS:n mukaan Nokia pompotti Reynosan tehtaasta kiinnostuneita tutkijoita siinä määrin, että hanke myöhästyi kolme vuotta.
Nokian penseää suhtautumista tutkijoihin Isosomppi pyrki selittämään väärinymmärryksillä ja inhimillisillä tekijöillä.
– Yhteistyöstä ei voi antaa meille hyvää arvosanaa. Siinä on ollut sisäisiä ongelmia, Isosomppi sanoi.
Isosompin mukaan yhtiön vuoropuhelu SASK:n kanssa on nyt kuitenkin hyvässä vauhdissa.
Kaikkiaan Nokialla on Meksikossa yli 4000 työntekijää kahdessa Reynosassa sijaitsevassa tehtaassa.
- ArkistoNokian väitetään estävän järjestäytymistä Meksikossa 8.4.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












