Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Räätälöinnin läpimurtoa povataan

Mies tekee kännykän miehelle

Espoolaisinsinöörin kannattaa suunnitella tulevaisuudessa sellaisia kännyköitä, jotka kelpaavat myös kiinalaisille naisille.
Kuva: Matti Remes/Taloussanomat

9.4.2008 11:44 Uusien tekniikoiden muuttuessa kulutushyödykkeiksi elektroniikkavalmistajien täytyy ottaa huomioon entistä laajempia käyttäjäryhmiä.

Miehet suunnittelevat kännyköitä miehille, sanoo markkinatutkimusyhtiö Gartner.

Yhtiön mukaan suurin osa matkapuhelimista suunnitellaan länsimaiselle 20–64-vuotiaalle miehelle. Maailman väestöstä 32 prosenttia mahtuu samaan kohderyhmään.

Kännykkävalmistajat voisivatkin hyötyä, mikäli ne ottaisivat paremmin huomioon myös muita käyttäjäryhmiä, varatutkimusjohtaja Monica Basso Gartnerilta arvioi uutissivusto Cellular-newsille.

– Mobiilituotteissa täytyy ottaa huomioon sukupuolierot ja väestöjakaumat, jotka kehittävät ja eriyttävät lukuisia kulutustuotteita, Basso sanoo.

Gartner odottaa, että vuoteen 2015 mennessä 90 prosenttia informaatiosta, työkaluista, tekniikoista koulutuksesta räätälöidään vastaamaan henkilökohtaisiin tarpeisiin.

– Kun digiajan lapset ja naiset tulevat yrityksiin, informaatioteknologian muuttuminen kulutuselektroniikaksi muuttuu näkyvämmäksi. Käyttäjät tulevat haluamaan enemmän vaihtoehtoja laitteille, sovelluksille ja palveluille, joita he käyttävät. He tulevat haluamaan myös enemmän kulutustuotteita ja -palveluita kuin perinteisiä bisnestuotteita, Basso ennustaa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Organisoitu keskustelu vapautettiin Lex Karpela -syytteestä

25.05.2007 Helsingin käräjäoikeus vapautti tänään syytteistä kaksi itsensä ilmiantanutta ”organisoidun keskustelun” järjestäjää. Mikko Rauhala ja Einar Karttunen olivat syytteessä teknisen suojauksen loukkausrikkomuksesta. Oikeuden päätöksen mukaan dvd-elokuvalevyissä käytetty suojaus ei ollut tehokas.

.