Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Säästöohjelma etenee odotetusti

Tietoenatorin tulos ylitti odotukset

16.4.2008 14:43 Tietoenatorin osakekohtainen tulos tippui 0,23 euroon vuodentakaisesta 0,33 eurosta mutta ylitti odotukset.

Tietotekniikan palveluyritys Tietoenatorin tulos heikkeni edellisvuodesta tammi–maaliskuussa, mutta ylitti odotukset. Liikevaihto kasvoi hieman. Yhtiön mukaan sen markkinatilanne on jatkunut myönteisenä ja kasvunäkymät useimmilla aloilla ovat pysyneet ennallaan.

Tietoenatorin kertaeristä siivottu liikevoitto nousi ensimmäisellä neljänneksellä 37,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 32,8 miljoonasta.

Yhtiön tulos ennen veroja oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 21,7 miljoonaa euroa. Viime vuonna Tietoenator teki samalla ajanjaksolla voittoa 32,4 miljoonaa. SME Direktin keräämässä ennusteessa Tietoenatorin tulokseksi ennen veroja ennakoitiin vain 14,0 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 26 miljoonalla 468 miljoonaan euroon.

Kustannussäästöt
kertyvät odotetusti

Tietoenatorin mukaan kannattavuuden kehittämisohjelma on edennyt hyvin ja maaliskuun loppuun mennessä on saavutettu 36 miljoonan euron kustannussäästöt, kun vuoden 2009 lopusta alkaen tähtäimessä on 100 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt. Suurin osa kehitysohjelman toimista ajoittuu tälle vuodelle ja näiden kulut näkyvät myös tänä vuonna. Myönteiset vaikutukset alkavat näkyä vuoden jälkipuoliskolla.

Tietoenator odottaa tietotekniikkamarkkinoiden pysyvän edelleen aktiivisina, vaikka viimeaikainen finanssimyllerrys on aiheuttanut epävarmuutta tämän vuoden osalta. Hintapaineista huolimatta hintojen odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla tai nousevan hieman.

Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvun olevan tänä vuonna samaa luokkaa kuin alan markkinakasvu.

Tietoenator aikaisti viime viikolla ensimmäisen neljänneksen tulosjulkistustaan. Yhtiö oli aiemmin ilmoittanut julkaisupäiväksi 24. huhtikuuta.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.