Vihreät vaativat elektroniikan tuotantoketjuja näkyville
17.4.2008 16:47 Vihreiden puoluehallitus vaatii elektoroniikkateollisuuden tuotantoketjuja näkyviin.
Vihreät haluaa "elektroniikkateollisuuden julkaistessa jälleen vuosineljännestuloksiaan" kiinnittää huomiota elektroniikan tuotannon ympäristövaikutuksiin ja työoloihin.
Puoluehallituksen tänään lähettämässä tiedotteessa todetaan, että kulutuselektroniikassa käytetään paljon raaka-aineita, joiden tuotanto rasittaa luontoa eikä läheskään aina tapahdu inhimillisissä oloissa.
Ongelma voidaan puolueen mukaan taloudellisesta näkökulmasta tiivistää niin kutsuttuihin negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin.
- Kuluttaja ei maksa kulutuselektroniikasta sen todellisten kustannusten mukaista hintaa, vaan osan kustannuksista maksavat ympäristö sekä elektroniikan hankintaketjujen työntekijät selkänahallaan, Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari toteaa.
Vaikka kuluttajat voisivatkin ryhtyä vaatimaan reilumpaa ja ympäristöystävällisempää elektroniikkaa, on vihreiden mielestä teollisuuden kuitenkin kannettava päävastuu tuotannon eettisyydestä.
"Esimerkiksi kehittyvien maiden markkinoilla kuluttaja-aktivismi on vielä lastenkengissään, eikä halvimman hintaluokan elektroniikan ostajilla ole rikkaiden maiden kuluttajien veroista vipuvartta käytettävissään", todetaan Vihreiden tiedotteessa.
Elektroniikkatuotteiden eettisyydestä kiinnostuneet kuluttajat tarvitsevat Vihreiden mielestä kuitenkin tietoa ostopäätöstensä tueksi.
Malliksi tarjotaan
elintarviketeollisuutta
Elintarviketeollisuuden raaka-aineiden ja tuotantovaiheiden on jo oltava EU-lainsäädännön mukaan jäljitettävissä. Vihreiden mielestä samaa tulee edellyttää myös elektroniikkateollisuudelta.
Lisäksi elektroniikkavalmistajien tulee vuosikertomuksissaan antaa riittäviä tietoja, joiden perusteella toiminnan ympäristövaikutuksia on mahdollista arvioida.
Koko tuotantoketjun syvällinen tunteminen on vihreiden mielestä tarpeen, mikäli elektroniikkateollisuus haluaa selvittää tuotteidensa todelliset ympäristövaikutukset.
- Todellisuudessa tuotantoketjun läpinäkyvyyden parantaminen on vain tahdosta kiinni, Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi toteaa. Miten elektroniikkateollisuus voi väittää tuntevansa vaikkapa tuotteidensa ympäristökuormituksen, elleivät he edes tiedä, miten heidän laitteidensa raaka-aineet on louhittu?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












