Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mårten Mickos vastaa

MySQL:n avoimuus huolestuttaa

Mårten Mickosin mukaan Sunin kanssa tullaan keskustelemaan MySQL:n avoimuudesta.

18.4.2008 15:45 Suomalaistaustaisen tietokantayhtiö MySQL:n open source -perinteen pelätään haalistuvan, InternetNews.com kirjoittaa.

MySQL myytiin miljardikaupassa Sun Microsystemsille. Kyseessä on suosittu tietokantaratkaisu, jonka vahvuutena on ollut open source -yhteisön tuki. Viime aikoina on kuitenkin InternetNewsin mukaan pelätty, että MySQL on matkalla kohti suljettua koodia.

Tällä viikolla MySQL kertoi tietoja MySQL 5.1:stä, jonka pitäisi olla saatavilla kesäkuussa. Sen myötä ohjelmiston toiminnan luvataan nopeutuvan. Esimerkiksi tietojen hakuajat lyhenevät.

Lisäksi kerrottiin alfa-asteella olevasta MySQL 6:sta, joka sisältää online-varmuuskopiointitoimintoja. Jotkin näistä toiminnoista eivät kuitenkaan ehkä päädy yhteisöversioon, vaan ainoastaan kaupalliseen MySQL Enterprise Editioniin.

MySQL:n entinen vetäjä ja nykyinen Sun-johtaja Mårten Mickos vastasi kritiikkiin Slashdotissa. Hänen mukaansa vain maksaville asiakkaille tarjottavat lisäosat näyttäisivät olevan käyttökelpoinen käytäntö. Asiakkaat ja kumppanit ajattelevat niin, joskin jotkut käyttäjät ovat selvästikin eri mieltä, Mickos viittaa arvosteluun.

Mickosin mukaan Sun ei ole vaikuttanut asiaan. Sun on itse asiassa kysynyt, pitäisikö kaikki varmuuskopiointitoiminnot saattaa avoimen lähdekoodin piiriin. Tästä kuulemma keskustellaan tulevina kuukausina.

InternetNews huomioi, että joidenkin toimintojen maksulliseksi saattamisessa ei tosin sinänsä ole mitään uutta MySQL:n tapauksessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.