Smilehousen ja Apilarattaan välillä kärhämää

Smilehousen logo aiheutti Apilarattaan mukaan sekaannusta.
18.4.2008 16:39 Kaksi suomalaista verkkokauppojen pystyttäjää Apilaratas ja Smilehouse ovat kinastelleet viime aikoina.
- Olemme olleet Smilehousen kanssa vähän sukset ristissä viime aikoina, Apilarattaan toimitusjohtaja Erno Penttilä kertoo.
Apilarattaan tarjonnassa on Clover Shop -verkkokauppaohjelma. Penttilän mukaan Smilehouse rekisteröi tammikuussa verkko-osoitteen clovershop.fi ja ryhtyi markkinoimaan siellä omaa Workspace-tuotettaan.
- Verkkotunnus vastasi täsmälleen meidän kaupparekisteriin merkittyä toiminimeämme, joten Viestintävirasto peruutti verkkotunnuksen vaadittuamme peruuttamista, Penttilä sanoo. Päätös asiasta saatiin huhtikuun alussa.
- Saimme asiakkailtamme runsaasti palautetta. Eräskin asiakas kysyi, että onko meillä mitään tekemistä Smilehousen kanssa, koska Smilehousen logon rattaat viittaavat Apilarattaaseen. Asiakkaammekin pitivät menettelyä törkeänä, ja episodi taisi olla lopulta meidän etu, Penttilä arvioi.
Smilehousen toimitusjohtaja Tapio Talvisalo sanoo, että domain rekisteröitiin suojaamistarkoituksessa. Mahdollinen yrityskauppa kun on toisinaan vilahdellut ajatuksissa.
- Ei siihen liittynyt mitään kiusantekoa. Tarjosin domainin myyntiä Penttilälle rekisteröintihinnalla, Talvisalo kommentoi.
- Ajattelimme varmistaa, että jos [yrityskauppa] tulee jossain vaiheessa vastaan, niin nimi olisi silloin suojattu. Penttilä ei ollut nähnyt tarpeelliseksi rekisteröidä [osoitetta] ja olenkin sanonut hänelle, että [osoite] kannattaisi rekisteröidä ihan senkin vuoksi, ettei kukaan muu sitä veisi.
Erno Penttilä vahvistaa, että clovershop.fi-verkkotunnuksen rekisteröimättä jättäminen oli tietoinen päätös.
- Meillä on verkkotunnukseen muutenkin oikeus. Olemme vuosien varrella rekisteröineet useita muita fi-verkkotunnuksia ja todenneet aina, ettei verkkotunnuksen rekisteröinnille ole tarvetta.
Smilehousen Talvisalo kiistää, että clovershop.fi:ssä olisi markkinoitu Workspacea. Domain saattoi hänen mukaansa linkittää Smilehousen yleissivulle, jossa kerrottiin clovershop.fi:n olevan yhtiölle varattu.
- Apilaratas on pikemminkin mustamaalannut meitä sivuillaan. Olen muutamaan otteeseen pyytänyt, että he korjaisivat jotain [asiavirheitä] sivuiltaan.
Talvisalo viittaa tähän tekstiin Clover Shopin sivuilla. Sen mukaan Avainlipulla tunnustettua Workspacea olisi kehitetty Virossa, mutta tekstissä on ainakin nyt myös maininta, että Smilehouse kiistää tiedon.
- Mutta me emme kanna mitään kaunaa Apilaratasta kohtaan, Talvisalo vakuuttaa. Hän ei näe Apilaratasta varsinaisena kilpailijana Smilehousen keskittyessä toisen kokoluokan asiakkaisiin.
Smilehouse kertoi siis saaneensa äskettäin Avainlippu-tunnustuksen Workspace-tuotteelleen. Yhtiö sai kuitenkin oikeuden käyttää Avainlippua jo vuosia sitten edeltävän tuotteensa yhteydessä. Talvisalon mukaan Avainlippu-rekisteröinnistä luovuttiin välillä, koska sitä ei katsottu niin tarpeelliseksi.
Apilarattaan Erno Penttilän mukaan Smilehouse unohti Avainlippu-rekisteröinnin vahingossa. Hän huomauttaa, että Clover Shop -tuote on kantanut Avainlippua jo monta vuotta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple irvailee mainoksissaan Microsoftin Vistalle
04.02.2007 Microsoftin kilpailija Apple hyökkää jättikampanjalla lanseerattua Vista-käyttöjärjestelmää vastaan omilla pilkkamainoksillaan.
Kolme vuotta sitten
Google kavaltaa sijaintisi kavereille
04.02.2009 Mapsin mobiilisovelluksen uusi ominaisuus jakaa käyttäjän sijainnin tämän ystävien kanssa.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot 10:59
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- » Taloussanomat.fi
-
-425 e
Sony Vaio VPCEA3S1E (Core i3-370M, 4 GB, 14", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-207 e
Acer Aspire 7736Z (Pentium Dual Core T4500, 4 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-203 e
Lenovo ThinkPad X201 (Core i5-540M, 2 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-142 e
-
-114 e
ASUS B53J (Core i3-380M, 4 GB, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone














Kommentit (1)