Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos ja liikevaihto alenivat

Asiakaslaskutus painoi Elisan alkuvuotta

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

25.4.2008 10:32 Laitekaupan kutistuminen ja kiinteän verkon perinteisten liittymien määrän väheneminen heikensivät liikevaihtoa.

Teleyhtiö Elisan tammi–maaliskuun tulos ja liikevaihto heikkenivät vuodentakaisesta tiistaina julkistettujen ennakkotietojen mukaisesti. Yhtiö arvioi tämän vuoden keskeisten tunnuslukujen jäävän viime vuoden tasolleen ja laskutusjärjestelmän uudistuksen liittyviä lisäkuluja piisaavan koko vuoden ajaksi.

– Ensimmäisen neljänneksen kannattavuus oli liikevaihto-oikaisun sekä asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmän uusimishankkeen tilapäisten lisäkulujen vuoksi ennustamaamme alhaisempi, toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila kertoi osavuosikatsauksessa.

Elisan ensimmäisen neljänneksen tulos ennen veroja laski 52 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 64 miljoonasta eurosta.

Kertaeristä puhdistettu käyttökate laski 111 miljoonaan euroon vertailukauden 115 miljoonasta.

– Toisaalta uudet matkaviestintäliiketoiminnan palvelut sekä tehokkuutta parantavat toimenpiteet paransivat käyttökatetta. Kiinteän verkon kannattavuusparannukseen vaikuttivat laajakaistaliittymien lisääntyminen ja kustannustehokkuuden parantuminen.

Liikevaihto laski
hiukan

Liikevaihto laski kolme prosenttia 367 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 378 miljoonasta. Elisan mukaan liikevaihtoa heikensi noin seitsemän miljoonan euron liikevaihtokorjaus viime vuodelta, joka johtui myöhästyneen asiakaslaskutuksen liikevaihtoarviosta.

– Tammikuun alussa voimaan tullut matkaliikenneverkon yhdysliikennemaksu vähensi liikevaihtoa noin 14 miljoonalla eurolla edelliseen neljännekseen verrattuna. Liikevaihdon korjaukset ja uuden laskutus- ja asiakasjärjestelmän käyttöönottokulut vähensivät käyttökatetta ja liikevoittoa noin 12 miljoonalla eurolla, jota ei kirjattu kertaluonteiseksi eräksi, raportissa kerrotaan.

Alkuvuoden osakekohtainen tulos painui 0,25 euroon, kun vuotta aiemmin sitä oli 0,30 euroa.

Elisan matkaviestinnän liittymäkohtainen liikevaihto väheni edellisen vuosineljänneksen 29,9 eurosta 25,9 euroon. Liikevaihtokorjauksen vaikutus liittymäkohtaiseen liikevaihtoon oli noin yksi euro ja alentuneen yhdysliikennemaksun 2,2 euroa.

Asiakasvaihtuvuus nousi 15,6 prosenttiin edellisvuoden 12,6 prosentista. Liittymäkanta kasvoi kotimaassa 33000 kappaleella, mihin vaikuttivat yhtiön mukaan merkittävästi 3G-palvelupakettien sekä mobiililaajakaista- ja prepaid-liittymien hyvä menestys. Elisa arvioi, että vuoden loppuun mennessä 1,4 miljoonaa suomalaista käyttää 3G-palveluja.

Maaliskuun lopussa Elisan liittymiä oli yhteensä noin 2,7 miljoonaa.

Laajakaistaliittymäkanta kasvoi edellisneljänneksestä 4600 kappaleella.

Elisan velkaantumisaste kohosi vuositasolla ja se oli maaliskuun lopussa 120,6 prosenttia. Vuotta aiemmin velkaantumisaste oli 51,6 prosenttia. Omavaraisuusaste laski vuodentakaisesta 51 prosentista 37,7 prosenttiin.

Elisa laski näkymä-
ennustettaan


Teleyhtiö yllätti markkinat julkistamalla ennakkotietoja alkuvuoden tuloksestaan jo tiistaina eli kolme päivää ennen varsinaista tulosraporttia. Liikevaihtokorjauksen lisäksi toinen kerrottu muutos oli näkymäennusteessa, jota Elisa laski hieman.

Elisan odottaa nyt liikevaihdon, kertaluonteisista eristä puhdistetun käyttökatteen ja liikevoiton olevan viime vuoden tasolla. Helmikuussa yhtiö ennakoi tilinpäätöksessään liikevaihdon, kertaeristä puhdistetun käyttökatteen sekä liikevoiton paranevan viime vuodesta.

– Laskutus- ja asiakashallintajärjestelmän lisäkäyttöönottokulut jatkuvat vuoden loppuun saakka. Yhdessä haastavamman yleisen markkinatilanteen kanssa tämän arvioidaan vaikuttavan koko vuoden käyttökatteeseen ja liikevoittoon. Kuitenkin pidemmän ajan kasvu ja kannattavuusparannus jatkuvat mm. 3G-markkinan kasvun ja tehostamistoimenpiteiden ansiosta.

Elisa arvioi koko vuoden käyttöomaisuusinvestointiensa olevan 10–12 prosenttia liikevaihdosta. Kassavirran odotetaan paranevan merkittävästi viime vuodesta mm. nettokäyttöpääoman muutoksen takia.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille

25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.