Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kyse mökkiosuuskunnan rahoista

Poliisi Sampo Pankista: Tietokonetta vaikeaa saada syytteeseen

Sampo Pankin tietokoneongelmat eivät väräytä poliisia Oulussa.
Kuva: Lehtikuva

25.4.2008 10:36 Oululainen Kaleva-lehti kertoo tapauksesta, jossa poliisi on voimaton Sampo Pankin ongelmien kanssa. Kavallusepäilyssäkin on epätodennäköistä, että poliisi aloittaa tutkinnan.

Lehti kirjoittaa, että oululainen Jukka Välitalo lopetti mökkiosuuskunnan pankkitilin Sampo Pankissa ja siirsi tilin uuteen pankkiin maaliskuun lopussa. Rahoja ei ole kuitenkaan vieläkään kuulunut uudelle tilille, ja Sampo Pankin toimintaan tuskastunut Välitalo päätti tehdä asiasta poliisille tutkintapyynnön.

- Mielestäni Sampo Pankki on kavaltanut asiakkaansa rahat, Välitalo kertoo.

Välitalon mukaan uusi tilinumero on tarkistettu moneen kertaan, joten rahat eivät ole esimerkiksi menneet väärälle tilille.

- Toista viikkoa sitten Sampo Pankki kertoi rahojen löytyneen, mutta ne katosivat taas uudelleen. Tuntuu, että pankki on siirtänyt ongelman selvittämisen asiakkaan vastuulle, Välitalo sanoo Kalevassa.

Oulun poliisin rikosylikonstaapeli Jouni Lemponen kertoo oululaislehdelle, että poliisille on tullut yhteensä kaksi tutkintapyyntöä Sampo Pankista. Lemposen mukaan on melko epätodennäköistä, että poliisi aloittaa asiassa tutkinnan.

- Perusajatus on, että tietokoneet ovat sotkeneet pankin systeemin, eikä kukaan ole tehnyt tahallaan rikosta. Jos tietojärjestelmä pettää organisaatiossa, se ei toki ole rikos. On vaikea saada tietokonetta syytteeseen, Lemponen toteaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (73)

Huono 0
Oululainen Kaleva-lehti kertoo tapauksesta, jossa poliisi on voimaton Sampo Pankin ongelmien kanssa. Kavallusepäilyssäkin on epätodennäköistä, että poliisi aloittaa tutkinnan.
Digitoday
Huono 0
Eihän tietokonetta tai ohjelmistoa saa syyllisten penkille, mutta kuka sitä käyttää saadaan, jos tästä sampo pääsee luikertelemaan niin silloin menee pohja piraatti oikeudenkäynniltäkin.

Silloin voidaan sanoa että "se oli tietokonee/ohjelmiston syy!"
Guilty
Huono 0
Vieläkö todella joku syyttää tietokonetta. Pitäisihän jo kaikille olla selvää, että vastuullisia onvat ne, jotka vastaavat ko. toimenpiteistä, koska he hän ovatvalinneet työkalut ja menetelmät. Vai onko virheellisesti tehdyssä remontissa, joka rikkoo auton, syyllinen jakoavain?
Syylliset vastuuseen
Huono 0
Vai on tullut ajettua reilua ylinopeutta... ah, onneksi teillä näyttää olevan tuo vakionopeudensäädin, sitä on vähän paha sakottaa ja pistää vastuuseen, joten hyvää matkan jatkoa ja ajakaahan turvallisesti.
Polliisin toimintaa
Huono 0
Kyllä Sampo voisi hyvin laittaa jonkun palkollisen kiikuttamaan ne rahat (käytännössä shekin) johonkin toisen pankkin. Tietenkään se nyt ei voi tapahtua samalla sekunnilla, mutta kyllä tuollainen tulisi "poikkeustapauksissakin" jo viikossa onnistua. Kiikutellaan sitä käteistä jokaikinen päivä kauppojen ja rahalaitosten kesken muutenkin.

Se että tietokoneet ei toimi rahansiirtoon ei ole mikään syy olla tekemättä asioita käsin ja perinteisin tavoin.
Heka
Huono 0
"ATK söi sun rahat, sorppa!"
Adolf
Huono 0
Joo, tossa vastuulle tulee käyttäjä , laitteiden / järjestelmän yllä pitäjä tai integraattori.

Joutuihan Solteq myöskin isoihin korvauksiin yhteensopimattoman viivakoodilukijan myymisestä kauppiaille eli ennakkotapauskin on
Mielenkiintoista
Huono 0
Argumentointi osoittaa ala-aste tasoista päättelykykyä poliisilta. Kyllä nyt voin nukkua yöni rauhassa kun tiedän miten ammattitaitoiset ihmiset turvaavat tätä yhteiskuntaa.
TO-mafia
Huono 0
Täytyy myöntää, että poliisin lausumaksi aika outoa tekstiä. Tutkintapyyntöhän tarkoittaa tällaisessa tapauksessa lähinnä vastuullisen / korvausvelvollisen löytämistä. Jos tilanne on kestänyt jo viikkoja, ei asianomistajalla liene muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä tutkintapyyntö. Ja silloin poliisi tutkii, tai oikeusasiamies hutkii...
Ukko
Huono 0
Niin, ei kai Sammon järjestelmässä käytetä keinoälyä (Artificial intelligence) - tällöin ihminen on loppupelissä tietokoneen toiminnan - tai toimimattomuuden takana.

Mutta hetkonen... jos tuota Oulun poliisin logiikkaa käyttää kahden tietokoneen välittäessä esim. lapsipornoa, niin eihän tietokoneen käyttäjiäkään voi pistää syytteeseen - tietokoneethan keskenään siellä rietastelee...

Mitäs jos tutkimuspyynnön tekijä lisäisi tutkimuspyyntöön vielä epäilyn Sammon tietokoneongelmien edesauttavan lapsipornon syntymistä, eikös tällöin pitäisi löytyä apuja ministeriötasolta asti ongelmien selvittämiseen - menisi Lex Sampokin silmänräpäyksessä läpi.

Leikki sikseen... jotenkin tuntuu että poliisilla ollaan taas vähän hukassa tietoteknisissä asioissa.
Limppu
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.