Habbo Hotel arvioidaan Second Lifea arvokkaammaksi

Virtuaalimaailma Habbo Hotel on kymmenen kertaa arvokkaampi kuin uutisiin keskittynyt yhteisösivusto Digg.
29.4.2008 12:09 Habbo Hotelin arvioidaan painivan samassa sarjassa yhteisösivusto LinkedInin ja virtuaalimaailmafirma Linden Labin kanssa.
Virtuaalimaailma Habbo Hotelin markkina-arvo on 1,25 miljardia dollaria eli noin 800 miljoonaa euroa.
Näin arvioi yhdysvaltalaisblogi Silicon Alley Insider. Se nostaa Habbo Hotellin maailman yhdeksänneksi arvokkaimmaksi digialan startup-yritykseksi uudella listallaan.
Silicon Alley Insider sanoo SAI25-listan olevan kattava ja asiantuntevasti koostettu. Arviot pörssin ulkopuolella toimivien yhtiöiden markkina-arvosta perustuvat yrityskauppojen avulla pääteltyihin hintoihin, taloudelliseen menestykseen, markkinaosuuksiin ja markkinoiden kokoon sekä kasvuvauhtiin.
Habbo Hotellin arvioitua markkina-arvoa tarkastellessa onkin hyvä muistaa, ettei yhtiöstä ole tarjottu ainakaan julkisesti SIA:n arvioimaa hintaa. Helsingin pörssissä saman hintaluokan firma olisi esimerkiksi lentoyhtiö Finnair.
Kotimaisen virtuaalimaailman taakse jäävät listalla muun muassa Second Life -virtuaalimaailman omistava Linden Lab (11.) ja pikaviestinsivusto Meebo (29.). Blogijulkaisija Gawker Media (37.), mikroblogialusta Twitter (47.) ja uutisiin keskittynyt yhteisösivusto Digg (42.) löytyvät vasta listan peräpäästä.
Maailman arvokkaimmaksi digialan startupiksi yhdysvaltalaisblogi arvioi yhteisösivusto Facebookin. Se ohittaa arvioidulla 9 miljardin dollarin markkina-arvollaan niukasti tietosanakirja Wikipedian (7 miljardia dollaria).
Liikevaihtoa noin
75 miljoonaa euroa
SAI arvioi, että 9,5 miljoonan kävijän kuukausittain vierailema Habbo Hotel toi Sulakkeelle viime vuonna 75 miljoonan dollarin liikevaihdon.
Tänä vuonna liikevaihdon ennustetaan ylittävän 100 miljoonan dollarin rajan.
Yhdysvaltalaisblogi odottaa Sulakkeen tahkoavan muhkeita voittoja Habbo Hotelilla. Voittomarginaaliksi blogi arvioi 30 prosenttia.
Päätuotteensa, Habbo Hotelin, lisäksi Sulakkeella on myös muita projekteja, kuten Suomessa suosittu yhteisösivusto IRC-Galleria.
Vuonna 2000 perustetulla Sulakkeella on noin 300 työntekijää eri puolilla maailmaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kahden teratavun tallennuspönttö Iomegalta
25.05.2007 Iomega tuo markkinoille Power Pro Desktop Hard Drive -tallennusyksikön, joka on kahden teratavun tallennusratkaisu sekä Mac- että pc-käyttäjille.
Kolme vuotta sitten
Tuomari esti Craigslistin syyttämisen
25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














Kommentit (10)
oikeesti.
oikeesti.
Sen vuoksi Linden Lab varmaan vaihtaa toimaria. Muutenkin puljulla menee ihan tosi hyvin. Aikuisten oikeasti.
"Mä en tykkää värikkäistä pikseliukoista" on ihan kiva argumentti lastentarhaan, mutta liiketoiminnassa pitää kelata vähän muutakin.
Eipä taida muuksi muuttuakkaan.