Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liiketoimintamahdollisuuksia web 2.0 -yrityksille löytyi

Sombiz: suomalaiset palasivat tyytyväisinä Piilaaksosta

Matkalla osallistuttiin San Franciscon Web 2.0 Expoon ja vierailtiin Piilaaksossa.
Kuva: Katja Pehrman/Lehtikuva

30.4.2008 09:15 Suomalaisia sosiaalisen median yrityksiä auttava Sombiz-verkosto kertoo kahdentoista start-up-yrityksen delegaation saapuneen Piilaaksosta tyytyväisinä sunnuntaina illalla.

Sombizin kansainvälistymismatka suuntautui Web 2.0 Expoon San Franciscoon sekä Piilaakson alueelle. Matkan tärkein anti yrityksille oli uusien bisneskontaktien luominen.

- Pääsimme matkan ansiosta juttusille sijoittajien kanssa, joiden tavoittaminen ei yksin olisi onnistunut. Jatko näyttää hyvältä, vaikka pitää varautua siihen, että näin nopeasti ei välttämättä löydy juuri se meille sopivin rahoittaja, kertoo monikielisen sosiaalisen verkostoitumispalvelu Xiha Lifen perustaja Jani Penttinen tiedotteessa.

Maailmalla jo kannuksensa hankkineet suomalaisyrittäjät auttavat uusia yrittäjiä oikeiden ihmisten pakeille. Jaikun perustajiin kuuluva Jyri Engeström isännöi Sombiz-ryhmän vierailua Googlella, joka nykyään omistaa Jaikun.

Matkan kohokohtiin lukeutui arviolta myös workshop, jossa pääomasijoittaja ja Garage Technology Venturesin toimitusjohtaja Guy Kawasaki sparrasi yrityksiä.

Sombizin ja FinNoden yhteistyötä suunnitellaan

Mukana ollut Ironstar Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Joakim Achrén piti henkeä suomalaisyritysten välillä hyvänä. Sen myötä osallistujilla oli itsensä apuna lisäksi parikymmentä muuta edustajaa.

Matkan yhteydessä suunniteltiin myös sosiaalisen median liiketoimintaverkosto Sombizin ja Santa Clarassa sijaitsevan Suomen innovaatiokeskus FinNoden yhteistyötä. Tavoitteena on luoda paremmat yhteydet Piilaakson ja Suomen välille ja auttaa yritysten pääsyä USA:n markkinoille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kahden teratavun tallennuspönttö Iomegalta

25.05.2007 Iomega tuo markkinoille Power Pro Desktop Hard Drive -tallennusyksikön, joka on kahden teratavun tallennusratkaisu sekä Mac- että pc-käyttäjille.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.