Facebook palkkasi Googlen PR-pomon

6.5.2008 16:22 Yhteisösivusto Facebook on palkannut jälleen uuden johtajan hakukoneyhtiö Googlesta.
Yhteisösivusto Facebook palkkaa taas johtajia hakukoneyhtiö Googlesta. Tuorein muuttolintu on Googlella pr-johtajana työskennellyt Elliot Schrage, kertoo talouslehti Wall Street Journalin BoomTown-blogi.
Blogin mukaan operatiivisen toiminnan johtotehtäviin palkattu Schrage raportoi toiminnastaan Sheryl Sandbergille – toiselle ex-googlelaiselle, jonka Mark Zuckerbergin luotsaama firma houkutteli leipiinsä maaliskuussa.
Schragen ja Sandbergin lisäksi Zuckerberg on houkutellut Googlelta pois myös markkinointipäällikkö Ben Lingin ja liiketoiminnan kehityspäällikkö Ethan Beardin.
Kyynisten arvioiden mukaan Facebook on kiinnostunut Google-pomojen palkkaamisesta, koska he tuovat mukanaan uskottavuutta yhteisösivustolle, jonka pörssilistautumista on odotettu jo tovi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa 15:10
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun 14:35
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi 14:08
- Yle valittaa Digita-päätöksestä 12:19
- Lisää
-
63 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
28 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
21 e
Acer Aspire M3800 (Pentium Dual Core E5400, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö








