VTT:lle veistettiin uusi tulevaisuus

VTT:n osittaisella yhtiöittämisellä pyritään korjaamaan kansainvälistymiseen liittyviä ongelmia.
6.5.2008 16:15 Uusi kehittämisohjelma valmistaa Valtion teknillistä tutkimuskeskusta kohtaamaan tulevaisuuden haasteet kotimaan ja kansainvälisillä tutkimusmarkkinoilla. Mutta kyseessä on kompromissi, minkä myötä eräät tärkeätkin tavoitteet, kuten rahoituksen joustavuuden lisääminen, jäävät saavuttamatta.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ja VTT sopivat vuoden 2010 loppuun ulottuvasta kehittämisohjelmasta. Se sisältää useita toimenpiteitä tappiollisen VTT:n organisaation ja tulosohjauksen kehittämiseksi sekä tutkimuksen kilpailukyvyn ja laadun kohottamiseksi.
VTT 2010 -ohjelmalla halutaan vahvistaa VTT:n asemaa kotimaan ja kansainvälisillä tutkimusmarkkinoilla sekä lisätä VTT:n toiminnan vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Organisaatiorakennetta selkiytetään, ja tavoitteena on VTT:n osittainen yhtiöittäminen.
Liikelaitostus katkesi tammikuussa
Alun perin VTT:n oli määrä liikelaitostua, mutta suunnitelmat menivät uusiksi, kun talouspoliittinen ministeriövaliokunta päätti tammikuussa jäädyttää uusien liikelaitosten perustamisen.
Siksi VTT:n organisaatiota kehitetään nyt kohti konsernimaista toimintamallia. Sillä ei kuitenkaan saavuteta kaikkia niitä etuja, mitä liikelaitostaminen olisi tuonut.
- Haimme taloudellista joustavuutta, koska virastonahan toimintamme on aina vuosikohtaista. Edellisen vuoden rahallista hyötyä on vaikea siirtää seuraaville vuosille. Toimimme hyvin pienellä puskurirahoituksella, VTT:n hallintojohtaja Varpu Lindroos sanoo.
- Toivoimme myös selkeämpiä johtamisen toimintatapoja. Vaikka meillä on nytkin hallitus, sillä ei ole samalla tavalla vastuuta kuin osakeyhtiön hallituksella.
Uusia osakeyhtiöitä
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan virastomuotoisen "emo-VTT:n" hallintaan perustetaan erityistehtäviä suorittavia osakeyhtiöitä. Tarkoituksena on selvittää asiantuntijapalvelujen, kuten testauksen, sertifioinnin ja sopimusvalmistuksen, tuottaminen yhtiömuotoisena. Myös teknologian kaupallistamiseen tähtäävien spin-off -yhtiöiden hallinnointi halutaan siirtää erilliseen yhtiöön.
VTT on jo perustanut holding-yhtiön, VTT International Oy:n, kansainvälisten toimintojen ja tutkimus- ja kehittämishankkeiden hallinnointia varten.
Valmistelussa otetaan huomioon valtion yhtiöomistusta ja omistajaohjausta koskevan lain antama mahdollisuus osoittaa valtion omistamien osakkeiden hallinnointi virastolle.
Leikkauksia ei näköpiirissä
Siirtymällä konsernihallintoon voidaan kuitenkin saavuttaa osittain samoja toiminnallisia etuja, jotka olivat perusteena liikelaitostamisen valmistelulle. Lindroosin mukaan esimerkiksi VTT:n asiantuntijapalvelut hyötyvät uudistuksesta.
- Se on kokonaan maksullista toimintaa, eikä ole siinä mielessä oikein enää viraston hommaa. On aika luontevaa, että siitä saadaan nyt todellista yritystoimintaa.
Lisäksi VTT:n testaus- ja sertifiointitoiminnan riippumattomuus kehitystoiminnasta paranee.
Varpu Lindroosin mukaan organisaatiouudistus ei tarkoita henkilöstövähennyksiä VTT:ssä. VTT:n tulos oli viime vuonna 2,3 miljoonaa euroa miinuksella, mikä oli kuitenkin vain noin yksi prosentti liikevaihdosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











