Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TeliaSonera kiinnostaa yhä

France Telecom valmiina yritysostoihin Euroopassa

Erityisen hyvin France Telecomin bisnekset pyörivät Puolassa, jossa kuluttajat innostuivat kännykkäliittymistä.
Kuva: Lehtikuva

7.5.2008 10:47 Osavuosikatsauksensa julkaissut ranskalaisoperaattori sanoi olevansa valmis yritysostoihin. Neuvotteluja TeliaSoneran kanssa ei ole kuitenkaan aloitettu.

Ranskalaisen teleoperaattori France Telecomin alkuvuosi sujui hyvin.

Yhtiö raportoi 13 miljardin euron liikevaihdosta vuoden kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta, kun liikevaihto vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna oli 12,8 miljardia euroa. Liikevaihto oli hieman analyytikoiden odotuksia parempi.

Yhtiön toimitusjohtaja Didier Lombard puhkui tyytyväisyyttä osavuosikatsauksen yhteydessä.

– Tätä taustaa vasten konsernin on mahdollista ottaa osaa eurooppalaisen sektorin konsolidoitumiseen ja samaan aikaan sitoutua osingonjakopolitiikkaamme, Lombard sanoi.

Orange-nimellä kuluttajapalveluita myyvä ranskalaisoperaattori on tullut Suomessa tunnetuksi lähinnä yritysostoaikeistaan.

Huhtikuussa France Telecom ilmoitti olevansa kiinnostunut pohjoismaisen TeliaSoneran ostamisesta.

Pörssisivusto MarketWathcin mukaan talousjohtaja Gervais Pellissier vahvisti yhtiön olevan edelleen kiinnostunut TeliaSonerasta. Pellissierin mukaan neuvotteluja TeliaSoneran kanssa ei ole kuitenkaan aloitettu.

France Telecom teki 4,79 miljardia euroa voittoa tammi–maaliskuussa. Viime vuonna voittoa tuli alkuvuonna 4,66 miljardia euroa.

Suurin osa kasvusta tuli yhtiön päämarkkinoiden, Ranskan ja Britannian, ulkopuolelta. Erityisen hyvin bisnes pyöri Puolassa, jossa yhtiön mobiililiiketoiminnan liikevaihto nousi 22 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.

.