Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Missä mennään?

Oulu veivaa itseään vetovoimaisemmaksi

Oululainen Spawns of Deflebub -peli. Peliala on kasvanut Oulun seudulla voimakkaasti.

7.5.2008 14:58 Oulussa viime vuonna toimeenpantu Oulu inspiroi - innovaatiostrategia 2007-2013 hioo kaupungista tukevaa ponnistuslautaa maailmanmarkkinoille tähtääville kasvuyrityksille. Ohjasten pitelijä arvioi aloituksen onnistuneen.

- Innovaatiostrategia kantaa hedelmää. Strategiaan kirjatut kehitystoimet ovat saaneet konkreettisia muotoja, strategian toimeenpanoa koordinoivan Oulu Innovation Oy:n toimitusjohtaja Jukka Klemettilä mainitsee.

Innovaatiostrategian (pdf) tavoitteena "on kehittää oululainen innovaatiojärjestelmä yhdeksi maailman parhaista ja nostaa alueen yrityksiä menestykseen globaaleilla markkinoilla".

Strategia hakee uutta liiketoimintaa eri toimialojen ja teknologioiden rajapinnoista sekä kehittää erityisesti kasvuyrityksille suunnattuja tukitoimia.

- Kukaan ei pysty varmuudella sanomaan mikä toimiala tai teknologia lähtee lentoon. Siksi olemme luoneet puitteet tutkia eri toimialojen ja teknologioiden rajapinnoille syntyviä liiketoimintamahdollisuuksia, kaupallistaa löydökset ja hyödyntää ne nopeasti, Klemettilä toteaa tiedotteessa.

Vähän nopean kasvun yrityksiä

Strategiaa toteuttamaan on perustettu erilaisia erikoishankkeita, joiden potentiaalista satoa vasta kylvetään.

Hankkeista mainittakoon esimerkiksi Triple Helix, joka on korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten, elinkeinoelämän sekä julkisen sektorin toimia yhdistävä kumppanuusmalli. Toinen esimerkkihanke, Invest In Oulu, houkuttelee ulkomaalaisia yrityksiä ja sijoittajia Ouluun.

Oulun yliopisto ja Oulu Innovation ehtivät jo toteuttaa Kullan etsintää oikeassa suunnassa -hankkeen, jonka avulla pyrittiin tunnistamaan kaupallista potentiaalia omaavat tutkimukset. Tuloksena löytyi neljä jatkokehitykseen päätynyttä hanketta, joissa on tavoitteena idean tuotteistaminen ja sopimuksen luominen tutkimus- ja yrityskumppaneiden kesken.

Klemettilän mukaan Oulu on lähtenyt mukaan globaaliin peliin, josta ei ole paluuta. Seudulla kehittynyt erikoisosaaminen, kuten ict, on suuntautunut toimialoille, joilla ei ole kuin globaalit markkinat. Koordinaattorin mukaan nopean kasvun tavoitteekseen ilmoittavia yrityksiä on seudulla vain vähän, mutta hän katsoo asiaa valoisasti: niiden paikallistaminen ei ainakaan ole ongelma.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.