Käteinen raha estää ongelmat tietojärjestelmän kaatuesssa

Sampo Pankin tapaus osoitti Kuluttajaviraston mukaan, että sähköiset tietojärjestelmät ovat haavoittuvaisia.
Kuva: Markus Jokela/HS
12.5.2008 09:04 (päivitetty 09:09) Sampo Pankin tapaus osoitti, että sähköiset tietojärjestelmät ovat haavoittuvaisia. Siksi kuluttajien pitää voida jatkossakin maksaa esimerkiksi ruokakaupoissa ja apteekeissa käteisellä, ilmenee Kuluttajaviraston linjauksesta.
Saako liike päättää, että se ei hyväksy maksua pankkikortilla tai että tuotteen voi ostaa ainoastaan luotolla? Mitä tietoja laskussa pitää olla ja milloin yritys voi periä laskutuslisää? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus Kuluttajaviraston uudesta maksamista ja laskutusta koskevasta linjauksesta.
Perinteisten maksu- ja laskutusasioiden lisäksi linjauksessa on otettu huomioon maksamisen ja laskutuksen sähköistyminen. Kun kuluttajat maksavat yhä yleisemmin sähköisiä laskuja verkkopankissa, kasvaa myös yritysten vastuu järjestelmien toimivuudesta ja luotettavuudesta. Lisäksi yrityksillä on oltava asianmukaiset menettelytavat virhetilanteiden hoitamiseksi.
Linjauksessa muistutetaan myös, että iäkkäät henkilöt ja muut erityisryhmät eivät välttämättä omaksu kaikkia uusia maksutapoja sujuvasti. Ainakin sähkön, veden ja lämmön kaltaiset välttämättömyyspalvelut pitäisi voida maksaa aina myös perinteisemmillä maksutavoilla kuin e-laskulla.
Linjauksessa kerrataan myös ennakkomaksamisen säännöt. Esimerkiksi verkkokaupassa asiakas joutuu usein maksamaan tilauksensa ennen kuin se toimitetaan hänelle. Maksaessaan ennakkoon asiakas menettää tehokkaan oikeussuojakeinon, eli mahdollisuuden jättää lasku maksamatta esimerkiksi virhe- ja viivästystilanteissa.
Linjauksessa todetaan, että yritys voi vaatia ennakkomaksua vain jos siihen on erityinen, perusteltu syy. Useissa tilanteissa käsiraha olisi parempi ratkaisu tasaamaan myyjän ja kuluttajan riskiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (20)
Onko pankin konttori ainoa paikka josta voi saada käteistä, mutta vain jonottamalla. Erään ongelmia aineuttaneen pankin sähellyksen yhteydessä sirullinen pankkikorttini lopetti toimintansa. Oulun konttori ilmoitti, että uutta korttia ei saa ennen kuin uusivat kaikki kortit. Joskus. Päätin olla odottamatta ja vaihdoin suomalaiseen pankkiin.
Käteistä ei tarvita, jos varajärjestelmänä on shekit.
Pitää vain muistaa, kummassa tasakussa on firman ja kummassa omat rahat.
Hauskaa kesänjatkoa!
-pankkiasiointiin oli niin paljon "eläkeläisiä" jonossa, että lähdin ulos,,,
menin vähän ajan pääsät toiseen konttoriin, ja sain hoidettua asian siellä
sielläkin oli samaa porukkaa jonossa, mutta vähemmän,,,
-eli kun hoitaa tiskillä asioita, joutuu jonottamaan,,,