Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kotimainen kaksikko yhdistyy

Hakemistoalalle uusi haastaja

19.5.2008 10:01 Fonecta ilmoitti vastikään uudistuksista vastatakseen hakemistoalan kiristyvään kilpailuun. Nyt puolestaan Finnet-Media Oy ja FM-Tieto Oy sulautuvat Kontaktia Oy:ksi, joka tiedotteen mukaan "haastaa hakemistotoimialan ensimmäisenä merkittävänä, kotimaisena hakemistoyrityksenä".

Kontaktia katsoo omaavansa vahvan paikallistuntemuksen, kiitos yhtiön pitkien puhelinyhtiöperinteiden. Finnet-Median ja FM-Tiedon yhtiökokoukset päättivät toukokuun alussa yhdistymisestä.

- Yhdistymisen ansiosta laajennamme palvelutarjontaamme ja kasvatamme voimavaroja. Jatkossa palvelemme kaikkia operaattoreita kotimaassa ja laajennamme toimintaa myös ulkomaille, kertoo Kontaktian toimitusjohtaja Jouko Illukka.

Kumppanina muiden muassa Google

Suomen hakemistomarkkinat ovat muutoksen kourissa Googlen silmäillessä entistä enemmän pieniä markkinoita. Fonecta kertoi viime viikolla keskittävänsä eri tuotemerkkejään kahteen palveluun pärjätäkseen kisassa paremmin. Yhtiön hakukonekumppanina on haastajan asemassa oleva Yahoo.

Kontaktian tunnetuimpia palveluja ovat InternetPuhelinluettelo NumeroNetti ja matkapuhelimeen ladattava Pomopalvelu-sovellus. NumeroNetti on valtakunnallinen numerotietopalvelu, josta löytyvät Suomen koti-, yritys- ja matkapuhelinnumerot. Matkapuhelimeen ladattava Pomopalvelu selvittää tuntemattoman soittajan nimen ennen puhelimeen vastaamista.

Lisäksi Kontaktia toimii Googlen hakusanamainonnan myyjänä Suomessa, ja yhteistyötä Googlen kanssa on Illukan mukaan määrä laajentaa.

Kontaktia on osa Lännen Puhelin -konsernia ja luottaa paikallisista puhelinyhtiöistä koostuvaan jälleenmyyntiverkostoonsa: asiakkaille luvataan henkilökohtaista palvelua tutuilta myyjiltä.

Kontaktiassa työskentelee yhteensä 75 työntekijää Lahdessa, Tampereella ja Vantaalla. Sataan henkeen tähdätään vuoden loppuun mennessä. Yritys laskee sijoittuvansa alan kolmanneksi suurimmaksi Suomessa Fonectan ja Eniron jälkeen. Kontaktian vuoden 2008 arvioitu liikevaihto on yli kymmenen miljoona euroa.

– Tavoitteenamme on vahva ja selkeästi toimialan keskiarvoa nopeampi kasvu. Osa kasvusta tulevaisuudessa tapahtunee myös yritysostoin, kertoo Jouko Illukka.

Sähköä palveluihin
 
Kontaktian mukaan alan vuosittainen kasvu on keskimäärin 10-30 prosenttia. Illukka korostaa tämän hetkisen kasvun näkyvän ennen kaikkea sähköisissä palveluissa, ja perinteisten hakemistopalvelujen, kuten painettujen luetteloiden, osuus on selvästi vähentymässä.

- Valtaosa Kontaktian liikevaihdosta tulee mobiilipalveluista, numeropalveluista sekä mediamyynnistä. Yritykset kaipaavat yhä yksityiskohtaisempaa tietoa ja kohdennettuja palveluja, liiketoimintajohtaja Tommi Altonen sanoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.