PAFin virhe suolsi ilmaista rahaa

Kuva: Outi Järvinen/Lehtikuva
23.5.2008 12:22 Espoolaismies löysi rahapeliyhtiö PAFin järjestelmistä porsaanreiän, jolla hänen onnistui nousta pikana miljonäärikerhoon. Tosin käry kävi hänen yrittäessä kotiuttaa rahojaan.
Mies on nyt syytteessä törkeästä petoksesta Ahvenanmaan käräjäoikeudessa, Helsingin Sanomat kertoo. Hän on myöntänyt syyllistyneensä petokseen, mutta on kiistänyt tekonsa olleen törkeä.
Syytetyllä oli nimissään kaksi PAFin pelitiliä ja hän huomasi, ettei toista tiliä veloitettu ollenkaan, kun hän siirsi varoja tilien välillä. PAF älähti, kun hän yritti siirtää kymppitonnin Nordean pankkitililleen.
Mutta mies ei lannistunut, vaan käytti samaa PAFin ohjelmavirhettä seuraavaksi miljoonan euron siirtämiseen pelitililleen. Helsingin Sanomien mukaan hän halusi kokeilla, miten monta nollaa oikein tarvitaan, jotta järjestelmä puuttuisi peliin.
Lopulta syytetty jäi kiinni, kun hän yritti kotiuttaa luultavasti näppäilyvirheen vuoksi 9000 euron sijaan 19 000 euroa. Tällöin PAF ryhtyi tarkistamaan käsin tilitapahtumia.
Tällä hetkellä mies elelee työttömyyskorvauksen varassa. Hänelle vaaditaan noin kolmen vuoden ehdotonta vankeutta.
Toinenkin tapaus
PAFista kerrotaan It-viikolle, että tapaus ei itse asiassa ollut täysin ainoa laatuaan, sillä samaa vippaskonstia ehti käyttää myös espoolaismiehen kaveri vinkin saatuaan, joskin summat olivat pienempiä, noin 20 000 euron luokkaa.
PAFissa ollaan varmoja, että tapaukset rajoittuvat näihin kahteen.
- Aukko pistettiin kiinni heti kun se havaittiin. Kontrollitarkastustemme perusteella nämä kaksi tapausta ovat ainoat, PAFin tiedotuspäällikkö Krille Mattsson sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
HP vie tuhansittain pc:itä pohjoiseen
10.02.2009 Oulu, Rovaniemi ja Kuusamo keskittävät pc-hankintansa Hewlett-Packardille, mikä merkitsee jopa 14 000 tietokoneen toimituksia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












