Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Säästöjä yt-neuvotteluilla

Digikuvaaminen painoi Eirikuvan tulosta

24.5.2008 06:53 Eirikuvan tulos painui viime vuonna tappiolle. Listautumisen aiheuttamat kulut yllättivät yhtiön suuruudellaan. Analogisen kuvaamisen vähentyminen aiheuttaa myös Eirikuvan toiminalle haasteita.

First North -markkinapaikalla noteeratun valokuvausyhtiö Eirikuva Digital Imagen tulos oli reippaasti tappiollinen viime vuonna. Eirikuva on ollut julkinen yhtiö heinäkuusta 2007.

Eirikuvan liikevaihto viime vuonna oli 6,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 liikevaihto oli 6,5 miljoonaa, mutta tilikausi alkoi vasta helmikuun puolivälissä ja päättyi vuoden loppuun.

Yhtiö teki liiketappiota viime vuonna 0,95 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vaillinaisella tilikaudella se teki 0,14 miljoonaan euron tuloksen.

Eirikuvan tappio ennen veroja oli 1,45 miljoonaa, kun edellisvuonna tulosta kertyi vajaa 700 euroa. Osakekohtainen tulos viime vuodelta oli 0,41 euroa tappiollinen.

– Tappio sisältää osin osakeannista ja First North -listautumisesta aiheutuneita, ennakoituja suurempia kuluja, jotka ajoittuivat neljänteen vuosineljännekseen. Lisäksi Eirikuvan lanseeraaminen uudelle markkina-alueelle vaati merkittäviä investointeja. Eirikuva investoi myös tuotantoon ja palvelukonseptien kehittämiseen, yhtiön tilinpäätöksessä kerrotaan.

Kustannussäästöt
tavoitteena


Eirikuvan vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen tulos oli tappiollinen ja yhtiö on käynnistänyt laajan kustannussäästöohjelman, jonka yhtenä osana on käyty henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvotteluita.

Eirikuva odottaa erikoistuotteiden markkinoiden kasvavan voimakkaasti tänä vuonna.

– Kuvakirjatuote on lanseerattu ja sen kehittäminen jatkuu edelleen. Analogisen valokuvaamisen väheneminen ja digitaalisen valokuvaamisen kasvu asettavat haasteita talouteen, yhtiön tilinpäätöksessä kerrotaan.

Eirikuva nimeää koko vuoden keskeisiksi tavoitteikseen kustannustehokkuuden lisäämisen ja sisäisten toimitusaikojen optimoinnin.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.