Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
31 työntekijää siirtyy

AinaCom heittää asennustoiminnan Eltel Networksille

30.5.2008 15:48 AinaCom Oy ja Eltel Networks Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla AinaComin asennustoiminta siirtyy Eltel Networksille, kertoivat osapuolet perjantaina.

Osapuolten mukaan liikkeenluovutus tehdään ensi maanantaina, jolloin 31 henkilöä siirtyy vanhoina työntekijöinä Eltel Networksin palvelukseen.

Henkiläöstömuutokset koskevat AinaComin päätoimipaikkoja, jotka ovat Hämeenlinna ja Espoo.

- Liiketoimintakauppa vahvistaa teleosaamistamme Etelä-Suomen alueella ja antaa meille hyvän mahdollisuuden kehittää kumppanuutta AinaComin tavoitteiden mukaisesti. Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä teleoperaattoreiden kanssa muualla Suomessa", sanoo Eltel Networks -konsernin Suomen ja Baltian alueen johtaja Juha Luusua

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.