Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puhe- ja datapalveluja

Somic avaa kolme uutta toimipistettä

4.6.2008 13:29 Tietoliikenneratkaisuja kehittävä Somic-konserni perustanut aluetoimistot Tampereelle, Poriin ja Vaasaan. Toimitusjohtaja Markus Torkki uskoo kasvustrategian parantavan konsernin asiakaspalvelua kasvukeskuksissa.

- Pk-yritysten kannalta alan toimijat eivät riittävästi ole ottaneet huomioon jokaisen yrityksen yksilöllisiä tarpeita. Somicin tuotekirjo on rakennettu niin, että pystymme tarjoamaan erilaisia variaatioita call center- sekä mobiili- ja dataratkaisuista sopeuttaen ne täsmälleen asiakaskohtaisesti.

Tampereen, Porin ja Vaasan toiminnot kasvattavat Somic-konsernin liikevaihtoa noin 3 miljoonaa euroa vuoden 2009 aikana. Uusia työpaikkoja syntyy 16. toimittaa nyt puhe ja dataratkaisuja pk-yrityksille Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Porissa ja Vaasassa.

Yrityksen liikevaihto vuonna 2007 oli 4,3 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä on 28.

-  Laajentuminen tulee edelleen jatkumaan; sijoittumista Ouluun, Jyväskylään  ja Lahteen tutkitaan parhaillaan, Markus Torkki sanoo.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.