Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi ympäristöohjelma

HP toivoo malttia tulostukseen

HP valvoo, että paperi on valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Kuva: Annika Lohi / Lehtikuva

5.6.2008 14:21 HP julkisti niin kuluttajia kuin yrityksiä koskevan hankkeen, jonka tarkoituksena on auttaa asiakkaita vähentämään kuvankäsittelyn ja tulostamisen ympäristövaikutuksia.

Hankkeeseen sisältyy esimerkiksi yrityksen tulostusarviointipalvelu ja hiilidioksidilaskuri, jotka osoittavat yhdessä energian ja paperin kulutuksen, niihin liittyvät hiilidioksidipäästöt sekä optimoiduista tulostusympäristöistä koituvat säästöt, HP sanoo.

Laskuri on asiakkaiden käytössä netissä kesäkuun lopulla.

HP:n uusi Eco Solutions -ohjelma kattaa myös maailmanlaajuiset paperia koskevat toimintaperiaatteet ja säännökset, joilla HP valvoo myymänsä ja itse käyttämänsä paperin käyttöä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaista valmistusta.

Omiksi tavoitteikseen HP ilmoittaa muun muassa muste- ja lasertulostimiensa yleisen energiatehokkuuden parantamisen 40 prosentilla vuoteen 2011 mennessä.

HP suunnittelee esittelevänsä kesällä tulostimen, jonka erikoisuutena on yrityksen muovinkierrätysjärjestelmästä peräisin oleva kierrätysmuovi. Järjestelmä sisältää erilaisia käytettyjä muoveja, HP-mustekaseteista vesipulloihin.

HP:n eri laitteista jatkossa löytyvä Eco Higlights -merkki on yhtiön oma tapa auttaa asiakasta ymmärtämään tuotteen, työkalun tai palvelun ympäristönäkökohtia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.