Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Manny ja Paddy eivät ehtineet aloittaa uraansa

Piraattikoira-Manny löydettiin kuolleena Malesiassa

Labradorinnoutajia on koulutettu myös palonsyyntutkintaan. Kuvan koira ei liity juttuun.
Kuva: Lehtikuva

9.6.2008 16:28 Malesian viranomaisten piraattienvastaisen yksikön dvd-vainukoira odottaa ruumiinavausta. Viranomaiset eivät pidä rikosta todennäköisenä.

Malesian kotimaan kaupan ja kuluttaja-asioiden ministeriön koirayksikön taistelu elokuvapiratismia vastaan on kokenut takaiskun.

Kolmivuotias labradorinnoutaja Manny, jonka oli tarkoitus auttaa viranomaisia laittomien dvd-elokuvien nappaamisessa, on löydetty kuolleena.

Asiasta raportoi paikallislehti New Straits Times verkkosivuillaan sunnuntaina.

Manny muodosti toisen puolikkaan ministeriön koirayksiköstä.

Koirat oli koulutettu löytämään dvd-levyjä niiden valmistuksessa käytettyjen kemikaalien hajun perusteella. Vainunsa avulla koirakaksikon oli tarkoitus auttaa viranomaisia löytämään elokuvapiraattien kätkemiä levyjä.

MPAA lahjoitti
koirat

Elokuvateollisuutta edustava etujärjestö MPAA lahjoitti pohjois-irlantilaiset labradorinnoutajat Mannyn ja Paddyn Malesian viranomaisille viime helmikuun puolivälissä.

Malesian viranomaisilla on hyviä kokemuksia koira-apureiden käytöstä.

Pohjois-Irlannista lainatut labradorinnoutajat Lucky ja Flo auttoivat malesialaisviranomaisia paljastamaan 1,6 miljoonaa laitonta levyä viisi kuukautta kestäneellä urallaan.

Tänä aikana koirakaksikko sai uhkauksia paikallisilta rikollisilta.

Mannyn kuolemaan ei epäillä kuitenkaan liittyvän rikosta, sillä uusi koirakaksikko ei ollut vielä ehtinyt aloittaa varsinaista työskentelyä.

– Olemme lähettäneet Mannyn ruumiin Putra Malaysian yliopistoon ruumiinavausta varten, ministeriön toimeenpanopäällikkö Roslan Mahayuddin kommentoi.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Malesian viranomaisten piraattienvastaisen yksikön dvd-vainukoira odottaa ruumiinavausta. Viranomaiset eivät pidä rikosta todennäköisenä.
Digitoday
Huono 0
Mitähän lie ovat koiralleen syöttäneet.
Suppo
Huono 0
Ei taida olla kovin terveellistä haistella niitä levyjen kemikaaleja.
sniiff
Huono 0
Koskakohan animalia tai greenpeace kahlitsee itsensä Teston oven eteen..
DC
Huono 0
Taisi Manny nuuhkaista DRM:ää...
Jannu
Huono 0
Seuraavaksi Bitti-Manny, nuuskijasofta joka kiertelee ympäri internetiä pahoissa p2p-verkoissa haistelemassa piraattileffoja ja raportoi MPAA:lle.
hehhe
Huono 0
Harmi että ihmisten typeryyden takia aletaan tappaa koiria. Ei taas ollut mpaalta muu kuin mediatemmpu, osoitetaan kuinka pahoja piraatit ovat soo soo.
on joo
Huono 0
ihan paska uutinen. tekotapa, yms puuttuu...
menkää toimittajakouluun
Huono 0
ihme että uutinen ei ollut tyyliin, piaatteja haistelava koira sai virusken piraattien mukana ja sairastui..
mullekkin tuollainen koira
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.