Slovenian telekompromissi kelpaa Suomelle

Muun muassa taajuuspolitiikka on askarruttanut Suomea.
Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
11.6.2008 13:44 Suomi on hyvinkin tyytyväinen Slovenian esittämään kompromissiin Euroopan unionin kiistellystä telepaketista.
Slovenian puheenjohtajuuskauden virallisen viestintäneuvoston pääaihe on telepaketti, josta keskustellaan sekä itse neuvostossa että epävirallisella ministerilounaalla.
EU:n viestintäasioista vastaavat ministerit kokoontuvat torstaina Luxemburgissa, ja Suomea kokouksessa edustaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Neuvoston tarkoituksena on keskustella sähköisen viestinnän lakipaketista puheenjohtajan tilanneselvityksen pohjalta. Paketilla tulee olemaan vaikutusta muun muassa EU:n taajuuspolitiikkaan ja kansallisen viestintäpolitiikan asemaan EU:ssa.
Paljon hyvää
Yksi viestintäministeri Suvi Lindéniä korvennut kysymys on EU:n taajuuspolitiikka. Hallitus on asettunut poikkiteloin komissiota vastaan sen pyrkiessä lisäämään merkittävästi toimivaltaansa radiotaajuuksien hallinnassa.
Suomi kyllä kannattaa taajuuksien käytön uudistamista joustavampaan suuntaan, muttei halua luovuttaa päätösvaltaansa.
- Liian pitkälle harmonisoiduilla viestintämarkkinoilla ei ole sijaa kansallisten erityispiirteiden huomioimiselle, Lindén totesi tammikuussa.
Neuvotteleva virkamies Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo, että puheenjohtajan kompromissiehdotuksessa on pääsääntöisesti karsittu pois ne elementit, joilla merkittävästi siirrettäisiin toimivaltaa ulos.
Poissa on esimerkiksi komission ehdotus yhteisestä eurooppalaisesta valintamenettelystä, jonka perusteella voitaisiin myöntää yleiseurooppalaisia toimilupia.
- Kaiken kaikkiaan taajuusuudistuksen osalta kompromissiesitys näyttää aika hyvältä, Rantala arvioi.
Parlamentti lähempänä komissiota?
Suomi on esittänyt televiestintädirektiiveihin muitakin muutoksia. Ne ovat koskeneet esimerkiksi komission veto-oikeuden laajentamista markkinasääntelyssä sekä uuden sähköisen viestinnän markkinaviranomaisen perustamista.
Rantalan mukaan kompromissiesitys on ylipäätään Suomelle mieluista luettavaa.
Suomi toivookin, että Slovenian esittämät kompromissitekstit otettaisiin pohjaksi, kun neuvottelut parlamentin kanssa alkavat ensi syksynä Ranskan puheenjohtokaudella.
Euroopan parlamentin kannasta telepaketin kompromissiesitykseen ei voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta Rantalan mukaan merkkejä on, että parlamentti saattaa olla lähempänä komission alkuperäisehdotusta.
Enisalle esitetään kolmen vuoden jatkoa
Lisäksi viestintäministerit käsittelevät esitystä, jolla EU:n tietoturvaviraston Enisan toimikautta jatkettaisiin kolmella vuodella. Komission alkuperäinen ehdotus oli kaksi vuotta, ja että Enisan tueksi perustettaisiin sähköisen viestinnän markkinaviranomainen EECMA.
Suomi ei kannattanut uuden viranomaisen perustamista, joten se hyväksyy puheenjohtajan kompromissiehdotuksen, jolla Enisan toimikautta jatketaan kolmella vuodella.
Neuvostossa on tarkoitus myös hyväksyä päätelmät digitalisoinnin yhteydessä vapautuvien lähetystaajuuksien käytöstä ja i2010- ohjelman puoliväliarvioinnista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












