10 000 valitusta verkkokaupasta viime vuonna
17.6.2008 12:10 Ulkomaisessa verkkokaupassa kannattaa maksaa luottokortilla, sanoo Euroopan Kuluttajakeskus. Sen mukaan eurooppalaisten kuluttajien suurin ongelma rajat ylittävässä kaupassa on edelleen se, että maksettuja tuotteita ei toimiteta.
Euroopassa rekisteröitiin vuonna 2007 noin 10 000 valitusta, jotka koskivat rajat ylittävää verkkokauppaa. Puolet valituksista koski sitä, että maksettua tuotetta ei toimitettu.
Suomessa rekisteröitiin vuonna 2007 noin 250 ulkomaista verkkokauppaa koskevaa valitusta. Määrä ei ole juuri muuttunut vuodesta 2006. Toimitusongelmien lisäksi suomalaisten kuluttajien ongelmat koskivat käyttöohjeita, tuotteiden palautuksen postikuluja ja verkkokaupasta ostettujen tuotteiden pitkiä takuukorjausaikoja.
Valtaosa Euroopassa kirjatuista rajat ylittävän verkkokaupan ongelmista kohdistui Saksasta tehtyihin hankintoihin.
- Riski maksetun kauppahinnan menetyksestä on siis edelleen suuri. Kuluttaja voi ehkäistä ongelmia maksamalla tuotteen luottokortilla. Jos kuluttaja maksaa tilauksen luottokortilla, hän voi ongelmatilanteessa vaatia kauppahintaa takaisin myös luottokorttiyhtiöltä, Kuluttajakeskus neuvoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Amazon aikoo perustaa oikean kaupan 14:14
- Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta 14:05
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Pc-kauppa kävi vaisusti 11:28
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Nortel vähentää liki 3 000 työpaikkaa
08.02.2007 Cisco Systemsin vahva myynti- ja tuloskehitys nosti teknoja liki prosentin ylöspäin. Nasdaq lähestyi kuuden vuoden huippulukemiaan keskiviikkona Ciscon kurssin kohotessa 3,0 prosenttia.
Kolme vuotta sitten
Avaruussukkula pärjää yhden megatavun muistilla
08.02.2009 NASA:n avaruussukkulan IBM AP-101S -päätietokoneella on ikää yli 20 vuotta. Muistia se käyttää vain megatavun verran.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi
-
732 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
343 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
131 e
Samsung NP900X1B (Core i5-2467M, 4 GB, 128 GB, 11,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-46 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-9 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-3 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (4)
Tuskin saksalaiset verkkokaupat ovat muita epäluotettavampia. Saksasta vain ostetaan eniten, joten ongelmiakin on määrällisesti enemmän kuin muiden maiden verkkokauppojen kanssa.
Jos tilaa ulkomailta, pitää hyväksyä selvät riskit. Eipä auta mennä kuluttaja-asiamiehelle valittamaan. Nämä eivät voi muuta kuin kohauttaa olkiaan.
Välillä tuntuu, että kuluttajilla on liiankin paljon oikeuksia. Mutta onneksi meillä ei sentään olla menty Amerikan meininkiin, jossa haastetaan oikeuteen myyjiä ja valmistajia oman tyhmyyden takia. Eihän kissaa voi mikroaaltouunissa kuivata.